Auttajan sudenkuoppa – myötätuntouupumus vaanii hoitotyöntekijää
Empatia eli myötätunto on positiivinen asia, se on mukana elämistä, jakamista, kohtaamista, vahvistamista ja tuntemista. Joskus myötätuntoa voi kuitenkin olla liikaa – auttaja voi väsyä.
Aikaisemmassa blogitekstissäni kirjoitin, että hoitotyön ammattilaisen yksi tyyppipiirteistä on empaattisuus. Se on myös se kaikkein tärkein, arvostetuin ja pidetyin piirre ammattilaisessa, jos asiaa kysytään asiakkailta ja potilailta. Empatia kuuluu auttamistyöhön – on jopa auttamistyön edellytys – mutta siitä huolimatta se voi uuvuttaa.
Auttamistyössä ollaan päivittäin jakamassa toisen ihmisen kokemuksia ja tunteita, todistamassa kärsimystä tai surua ja samalla kokemassa myötätuntoa. Myötätuntoa tunnetaan, koska asia tai tilanne koetaan hetkellisesti siten kuin itse olisi sen kohdannut. Tämä aiheuttaa auttajalle stressiä. Jatkuva stressi taas vie voimia ja uuvuttaa.
Myötätuntouupumus, mitä se on?
Myötätuntouupuminen ei suinkaan ole uusi ilmiö, vaan auttamistyön emotionaalinen kuormittavuus on tunnettu jo kauan. Sen sijaan myötätuntouupumus on käsitteenä melko uusi. Myötätuntouupumista ja auttamistyön tunneperäistä stressiä on kuvattu aiemmin käsitteillä työuupumus, loppuun palaminen, sijaistraumatisoituminen, sekundäärinen traumaattinen stressi ja vastatransferenssi. Myötätuntouupuminen sisältää oikeastaan nämä kaikki.
Myötätuntouupumisen riski ei liity työntekijän persoonaan tai epäammatillisuuteen vaan työn sisältöön. Myötätuntouupumus hiipii hiljalleen seurauksena jatkuvasta toisen ihmisen kärsimyksen todistamisesta tai jakamisesta eli myötätuntostressistä. Kun hoitotyöntekijä uskoo pystyvänsä auttamaan, eikä pystykään, seuraa huoli toisen puolesta. Auttaja alkaa kokea syyllisyyttä ja huonoutta eikä mielestään ole tarpeeksi hyvä ammattilaisena. Lisäksi myötätuntouupumisen riskiin vaikuttavat mm. vähäiset vaikutusmahdollisuudet työssä, liian pienet resurssit sekä ristiriitaiset paineet eettisyyden ja tehokkuuden välillä.
Myötätuntouupumus vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisesti ja sen oireet voivat vaikuttaa toiminta- ja työkykyyn niitä huomattavasti heikentäen.
Oireet ilmenevät auttajassa monin eri tavoin: fyysiset stressioireet, välttelevä käytös ihmissuhteissa, ammatillisen itsetunnon puute sekä ahdistus- ja masennusoireilu. Myötätuntouupumisen seurausta auttamistyössä on myös kyynisyys eli työilon kadottaminen ja työn merkityksen kyseenalaistaminen sekä ammatillisen itsetunnon kadottaminen ja häpeän tunteet. Myötätuntouupumukseen sairastunut ei välttämättä itse tunnista tilannetta, vaan usein se tunnistetaan työyhteisössä tai työterveyshuollossa vasta myöhäisessä vaiheessa.
Myötätuntouupumista ehkäistään samoin kuin työuupumusta
Kun tiedostaa tilanteen, voi vakuuttaa itselleen, että ”minä teen työni hyvin ja se riittää”. Pitää osata iloita pienistä ja ymmärtää, että kukaan ei ole kaikkivoipa. Ammattilaiselle on erityisen tärkeä säilyttää raja yksityisyyden ja työn välillä, eikä ystävänäkään saisi uppoutua liian syvälle toisen huoliin. Millä tavoin myötätuntouupumusta sitten voidaan ehkäistä?
Myötätuntouupumisen ennaltaehkäisyä voidaan tarkastella sekä yksilön että työyhteisön ja työhyvinvoinnin näkökulmasta. Ennaltaehkäisevissä toimissa tulisi huomio kiinnittää uupumisen syihin ja puuttua niihin. Myötätuntouupumisen riski tulee huomioida ensisijaisesti henkilöstöjohtamisessa ja työhyvinvoinnin edistämisessä. Riski myötätuntouupumiseen on hoitotyössä olemassa aina, koska emotionaalisesti kuormittavat tekijät ovat aina läsnä auttamistyössä.
Myötätuntouupumista ehkäistään ja hoidetaan samalla tavoin kuin työuupumusta: pitämällä huolta työhyvinvoinnista työnohjauksen, työterveyspalvelujen, koulutuksen sekä monipuolisen virkistystoiminnan avulla. Lisäksi työtehtävien määrään, kiireeseen ja sisällön kuormittavuuteen vaikuttaminen kuuluvat myötätuntouupumisen ennaltaehkäisyyn ja hoitoon. Keskeistä on uupumisriskin tiedostaminen ja avoin keskustelu yksilön sekä yhteisön esteistä ja vahvuuksista.
Työhyvinvointia edistävät tukitoimet ovat työnantajan vastuulla!
Työhyvinvointia edistävien tukitoimien tarjoaminen on työnantajan vastuulla. Tukitoimet eivät voi olla vain yksittäisiä toimenpiteitä, koska myötätuntouupumisen riski on arkinen osa auttamistyötä. Niiden pitäisi olla pysyviä työhyvinvoinnin tukirakenteita. Tukirakenteiden avulla herätetään työntekijöissä luottamusta siihen, että heillä on henkinen taustatuki ja työn haasteet otetaan vakavasti.
Auttaja tekee työtä omalla persoonallaan, joten työhyvinvoinnissa ja uupumisen ennaltaehkäisyssä tulisi ottaa työntekijöiden tarpeet huomioon yksilöllisesti!
Auttajille tarkoitetun tuen suunnittelussa tulee huomioida kolme pääperiaatetta: 1. tiedostaminen, 2. tasapaino ja 3. yhteys. Tiedostamisella tarkoitetaan työntekijän ja työyhteisön voimavarojen, tarpeiden ja rajojen tiedostamista ja tunnistamista. Tasapainolla taas työn ja vapaa-ajan välistä tasapainoa, työn mielekkyyttä ja riittävää lepoa. Yhteydellä tarkoitetaan ihmissuhteiden tukemista ja yhteyttä itseen, työyhteisöön ja läheisiin. Työnantajan ja esimiehen rooli korostuu työyhteisön ilmapiirin tukemisessa ja vahvistamisessa, jotta kaikki työntekijät kokevat olevansa osa työyhteisöä.
Summa summarum: Myötätuntostressiä voi ehkäistä samoin kuin tavallistakin stressiä: hiljentämällä ja rauhoittamalla. On tunnustettava, että ”nyt en jaksa, nyt minun on pidettävä itsestäni huolta”. Ellei ole itse kunnossa, ei voi auttaa muitakaan.
Miten sinä hoidat itseäsi kuormittavissa tilanteissa? Millä tavoin työyhteisössäsi huomioidaan myötätuntouupumuksen ennaltaehkäisy?
Tarttumapinnoilla
Minna