Harjoitteluun ilman mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoriatietoja

Harjoitteluun ilman mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoriatietoja

Kuulin sairaanhoidon opiskelijalta, että hän oli joutunut käytännön harjoitteluun ilman teoriaopintoja. Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoriaopetus järjestettiin jälkikäteen. Tämä oli ollut kaikista harjoittelujaksoista se, jota hän oli nuorena opiskelijana kaikkein eniten jännittänyt, ja sitten kävi näin.

Heinonen toteaa sosiaali- ja terveysministeriön selvityksessä, että harjoittelujakson tarkoitus on syventää teoriassa opittuja ja näyttöön perustuvia asioita. Siksi edellä mainittua opiskelijaa ei voi vaatia asettamaan harjoittelujaksolle oppimistavoitteita. Ei hän tiedä, mitä siltä voi odottaa.

Jos opiskelija ei saa lainkaan tarvittavia teoriaopintoja, se nappaa maton myös käytännön hoitotyön ohjaajan jalkojen alta. Ohjauksen lähtiessä lähes nollasta, se ei vastaa kunnolla opintosuunnitelman ajatusta, vaikka sairaanhoidon opiskelijoiden harjoittelupaikat olisivatkin välillä kiven alla.

Kokemus tuntui opiskelijasta, kuin hänet olisi pudotettu uima-altaan syvään päähän ilman uimaopetusta. Oppimisympäristön psyykkinen turvallisuus on luonnollisesti tärkeää opiskelijoille. Mielenterveystyön käytännön harjoittelu kun voi olla heille Romppasen mukaan emotionaalisesti vaativaa ilman kaikkea asianmukaista tietoa ja tukea.
Harjoittelujaksolle-ilman-mielenterveys--ja-pa-ihdehoitotyo-n-teoriatietoja_20.9.2018_Pexels

Opiskelijan huoli kuin lumipalloefekti

Kärkkäisen mukaan moni opiskelija kokee teoriaopintojen jäävän ennen mielenterveyshoitotyön harjoittelujaksoa liian vähäisiksi, eivätkä opinnot tunnu riittävän käytännönläheisiltä. Pahkala ja kumppanit taas tutkivat hoitotyön opiskelijoiden kliinistä osaamista. Opiskelijat arvioivat mielenterveys- ja päihdetyöhön liittyvän osaamisensa toiseksi heikoimmaksi kliiniseksi osa-alueekseen.

Edellä kuvattu opiskelijan tilanne oli eräänlainen koulutuksen lumipalloefekti. Kivelä ja Kilkku toteavat mielenterveys- ja päihdehoitotyön opetuksen laajuuden vaihtelevan suuresti eri ammattikorkeakoulujen välillä. He pohtivat, Ellilän ja kumppaneiden tavoin, nykymuotoisen sairaanhoitajatutkinnon voivan vastata vain osittain työelämän vaatimuksiin mielenterveys- ja päihdetyössä.

Jo vuosikymmen sitten lähestyimme Havion kanssa asiaa artikkelissamme vähän radikaalimmin. Haastoimme ammattikorkeakoulut miettimään. Oliko päihdehoitotyön opetuksen puutteesta muodostumassa potilaiden hoidolle terveysriski?

Peruskoulutuksella niskalenkki kansansairauksista?

Opiskelijan huoli opetuksen toteutumisesta oli tarkkanäköinen. Yleisimpiin kansanterveyden ongelmiimme kuuluvat masennus ja päihteiden liiallinen käyttö. Niihin törmää valmistuessaan kaikkialla hoitotyötyössä. Suvisaaren ja kumppaneiden mukaan merkittävää psyykkistä kuormittumista kokee naisista joka viides ja miehistä 15 prosenttia. Mielialahäiriöt taas ovat yleisin työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syy.

Pelkästään edellä mainittujen oireiden kasvun kampittamiseen tarvitaan panostamista mielenterveyden oireiden varhaiseen toteamiseen. Kuosmasen ja Wahlbeckin mukaan erityisesti perustason sosiaali- ja terveyspalveluissa ja kouluissa työskentelevillä on oltava valmiudet, asenne ja osaaminen tunnistaa ja kohdata yleisimpiä mielenterveys- ja päihdeongelmia. Mistä se lähtee liikkeelle? Tietenkin ammattilaisten laadukkaasta ja riittävästä peruskoulutuksesta. Niinpä.

Partanen ja Kurki esittävät, että mielenterveys- ja päihdeongelmaisten hoidossa ja kuntoutuksessa tarvittava osaaminen saavutetaan yleensä vasta täydennyskoulutuksessa. Terveydenhuollon ammattihenkilöiden neuvottelukunnan hoitotyön jaosto on jo kartoittanut mielenterveys- ja päihdetyön kliinisen erikoistumisalan koulutuksen mallia. Palaammeko siis ajassa taaksepäin? Takaisin erikoissairaanhoitajien kouluttamiseen.

Hoitotyön opetus tehokkuus- ja säästöpaineissa

Jollei sairaanhoitajien peruskoulutus ole kunnossa, on turha rakentaa täydennyskoulutus- ja sotehimmeleitä. Siksi hallitukselta oli hölmöläisten hommaa leikata hoitotyön peruskoulutuksen rahoitusta. Säästöpaineissa ammattikorkeakouluosakeyhtiöiden lähiopetus väistämättä vähenee. Siksi sairaanhoidon opiskelijoiden aivoihin yritetään nyt kiireesti ladata etäyhteyksillä edes perusasioita.

Kettusen ja kumppaneiden tutkimuksessa opiskelijoiden mielestä teoriatietojen päivittäminen ja kiinteät yhteys työelämään kehittävät opettajien osaamista. Siksi opetukseen tarvittaisiin kipeästi muun muassa laadukkaita verkkokursseja, oppimispelejä ja niiden sopivaa blendaamista lähiopetukseen, simulaatiopedagogian hyödyntämistä ja lisää (käytännön hoityössä työskenteleviä) tuntiopettajia.

Suoraan sanottuna, käy sääliksi tehokkuuspaineiden alla uupuvia opettajia ja harjoitteluun paniikissa lähtenyttä sairaanhoidon opiskelijaa. Eniten mieltä painavat kuitenkin mielenterveys- ja päihdeongelmaiset ja heidän läheisensä. Miten avunhakijoiden lopulta käy?

Lue myös: Miten hoitaja jaksaa työssään?

Tutkittua tietoa aiheesta

Ellilä H ym. 2009. Puntarissa mielenterveyshoitotyön käytäntö, koulutus ja tutkimus Suomessa. Sairaanhoitajalehti 6-7/2009, 24–27.

Happell B, Henderson S, Martin T. 2007. So what is so good about clinical experience? A mental health nursing perspective. Nurse education in practice 7 (3), 164–172.

Havio M. 2008. Sairaanhoitajan koulutuksen ja työelämän haasteita. Teoksessa Holmberg J, Hirschovits T, Kylmänen P, Agge E. (toim.) Tämä potilas kuuluu meille – Sairaanhoitaja tekee mielenterveys- ja päihdehoitotyötä. Helsinki: Suomen sairaanhoitajaliitto ry.

Havio M, Holmberg J. 2008. Päihdehoitotyön opetuksen puutteesta tulossa terveysriski. Sairaanhoitaja 9/2008.

Heinonen N. 2003. Terveysalan koulutuksen työssäoppiminen ja ohjattu harjoittelu. Suositus sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköille. Terveydenhuollon ammattihenkilöiden neuvottelukunta. Sosiaali- ja terveysministeriön monisteita 2003:22.

Kettunen E ym. 2013. Hoitotyön opettajan kliininen osaaminen hoitotyön opiskelijoiden arvioimana. Hoitotiede 25(1), 24–35.

Kivelä H, Kilkku N. 2017. Mielenterveys- ja päihdetyön opintojen määrä ja sisältö sairaanhoitajien koulutuksessa Suomessa. TAMK Journal. Saatavana: http://tamkjournal.tamk.fi/.

Kuosmanen L, Wahlbeck K. 2018. Miten mielenterveys- ja päihdepalvelut tavoittavat apua tarvitsevat? Tutkimuksesta tiiviisti 26, syyskuu 2018. THL, Helsinki.

Kärkkäinen S. 2013. Psykiatrisen hoitotyön vetovoimaisuus sairaanhoitajaopiskelijan näkökulmasta. Hämeen ammattikorkeakoulu. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyö.

Pahkala T, Kääriäinen M, Lukkarinen H. 2013. Hoitotyön opiskelijoiden kliininen osaaminen. Hoitotiede 25 (1), 12–23.

Partanen A, Kurki M. 2015. Mielenterveys- ja päihdetyön ammatillisen opetuksen kehittäminen sosiaali- ja terveysalalla. Teoksessa Partanen A ym. (toim.) Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma 2009-2015 - Miten tästä eteenpäin? Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Työpaperi 20, 341–349.

Rautiainen E ym. 2016. Kliinisen hoitotyön erikoisosaaminen - Kehittämisehdotukset tukemaan työelämän muutosta. Terveydenhuollon ammattihenkilöiden neuvottelukunta, Hoitotyön jaosto. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2016:61.

Romppanen M. 2011. Hoitotyön opiskelijoiden merkitykselliset hoitamisen kokemukset ja niistä oppiminen kliinisessä oppimisympäristössä. Väitöskirja. Itä-Suomen yliopisto.

Saarikoski M. 2002. Clinical learning environment and supervision. Development and validation of the CLES Evaluation Scale. Väitöskirja. Turun yliopisto.

Suvisaari J, Viertiö S, Solin P, Partonen T. 2018. Mielenterveys. Teoksessa Koponen ym. (toim.) Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa FinTerveys 2017 -tutkimus. Raportti 4/2018. Helsinki: THL, 84–88.

Kategoriat: Hoitoalan opetus