Osa potilaista kuolee sairaalahoidon aikana tai pian sen jälkeen. Yleisesti ajatellaan, että korkeasti koulutetun hoitohenkilökunnan paremmalla tai taitavammalla hoitotyöllä potilas olisi edelleen hengissä. Tässä yhteydessä muistetaan harvemmin tarkastella henkilöstön määrää yhtenä tärkeänä tekijänä haittatapahtumien ja potilaskuolleisuuden vähentämisessä.

Omat kokemukseni työvuoron aikana sattuneista hoitovirheistä ovat lähes yksinomaan kiirevuoroista. Niistä työpäivistä, jolloin hoitajia on ollut työmäärään nähden liian vähän ja jaksaminen kortilla. Vakituisia hoitajia on ollut paljon sairauslomilla, eikä sijaisia ole saatu. Joillain osastoilla sijaisten palkkaaminen on myös suoraan kielletty työnantajan taholta.

On toki ollut työvuoroja, joihin on saatu sijaiset. Valitettavasti jokaisen uuden sijaisen osaaminen ei kuitenkaan ole aina riittävää tai vastaa potilaiden hoidon tarvetta. Pahimmillaan taas työvuorolistaan merkatut näkymättömät haamuhoitajat ovat saaneet yksinään kummitella sairaalan käytävillä ja potilashuoneissa.

Riittämätön hoitajamäärä johtaa kohtalokkaaseen kriisiin

Vanhustenhoidossa esiintynyt järkyttävä ja laaja kriisi osoitti, että riittämätön hoitajamitoitus tarkoittaa ainakin kahta asiaa. Riittävän hoivan taso ja hoitajien työssäjaksaminen romahtavat nopeasti alle kriittisen pisteen. Siksi aluehallintovirastot joutuivat tarkastusraporteissaan ilmoittamaan henkilökunnan riittämättömyyden vaarantaneen hoivan laadun ja asukkaiden turvallisuuden. Pelkästään lääkärien, sairaanhoitajien ja lähihoitajien eettisten ohjeiden näkökulmasta tällainen epäinhimillinen hoidon tulos on sietämätön.

Riittävä määrä koulutettuja hoitajia tarkoittaa matalampaa kuolleisuutta ainakin sairaalaosastoilla. Yhä useampi kansainvälinen tutkimus viittaa tähän lopputulemaan. Mitä Suomessa on sen sijaan tehty? Vähennetty hoitajia, lisätty työtehtäviä ja hoidettavien määrää. Lisäksi monin paikoin potilaiden hoitoisuus on noussut aiemmasta sekä laitos- että avohoidossa.

Hoitoisuuden nousu tarkoittaa, että potilaat ovat entistä sairaampia tullessaan hoitoon. He tarvitsevat siksi enemmän hoitotoimenpiteitä. Sen mittaamiseksi tarvitaan hoitoisuusluokitusta, mikä kertoo hoitajien tekemästä hoitotyöstä ja muusta työstä suhteessa hoitohenkilöstön määrään. Yksinkertaista matematiikkaa on, että esimerkiksi kahden avustettuna liikkuvien, peseytyvien ja syövien potilaiden hoitamiseen tarvitaan enemmän koulutettuja hoitajia.

Hoitajapula ratkaistaan ainoastaan rahalla

Meillä on siis tutkimuksiin ja kokemuksiin perustuvaa tietoa, että hoitajapulassa potilaalle voi käydä huonosti tai todella huonosti. Sen sijaan tutkimuksissa ei ole raportoitu vakavia haittoja, jotka olisivat liittyneet hoitohenkilökunnan määrän lisäämiseen. Työnantaja voi siis huoletta palkata lisää koulutettuja hoitajia Suomesta ja rekrytoida hoitajia eettisesti ulkomailta.

On silmiinpistävää, miten hoitajapula laajenee pikkuhiljaa koko maahan esiintyen erityisesti vanhustenhoidossa. Siksi on syytä kysyä, kuka suostuu enää tekemään hoitotyötä tulevaisuudessa. Hoitajien rekrytoinnissa on kyse siitä, millä työnantajat kykenevät houkuttelemaan itselleen riittävän määrän koulutettuja hoitotyön osaajia. Heistä kun on pian huutava pula koko maassa, mikä näkyy jo tulevana kesänä sijaispulassa.

Usein vedotaan siihen, ettei rahaa hoitajien palkkaamiseen ja rekrytointia vauhdittaviin palkankorotuksiin ole. Perustelu on, ettei hoitotyö tuota mitään. Se on varsin nihilistinen näkemys terveyden, hyvinvoinnin ja elinvuosien lisäämisestä tai ihmisen toimintakyvyn säilymisestä.

Hoitajamitoitusta voidaankin tarkastella vaikkapa suhteessa tulokseen eli mitä mitoituksella on saatu aikaan potilas-, henkilöstö- ja organisaatiotasolla. Siksi voidaankin kysyä, mitä hoitajien palkkaamatta jättäminen sitten yhteiskunnalle tuottaa? Vastaus kysymykseen on helppo. Pahoinvointia ja kuolemaa potilaille ja heidän läheisilleen.

Harvenevien hoitajien terveiset päättäjien pöytään

Voiko olla niin, että hyvin tehty hoitotyö on kansantaloudellisestikin katsottuna mittaamattoman arvokasta sitä tarvitsevalle kansalaiselle, hänen läheisilleen ja meille kaikille? Sellaiset terveydenhuollon yksiköt kannattaa siis sulkea, joihin ei ole varaa palkata riittävää määrää koulutettuja hoitajia. Parempi sekin, kun pyörittää loppuun palaneilla hoitajilla kalmanhajuista laitosta, jossa yhä useampi elämä sammuu hoitavien ja suojaavien käsien kadottua.

Hoitotyön osalta terveydenhuollon toiminnan edellytykset määritellään muun muassa terveydenhuoltolaissa. Lakitekstin mukaan kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän käytettävissä on oltava terveydenhuollon tehtäviä varten riittävästi terveydenhuollon ammattihenkilöitä. Terveydenhuollosta vastaavan henkilöstön rakenteen ja määrän on vastattava väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen sekä terveydenhuollon palvelujen tarvetta. Tekstissä sanat riittävä ja vastaaminen näyttävät olevan liian vaikeita, laveita ja ristiriitaisia juridisia käsitteitä valtion ja kuntien päättäjille.

Lopuksi vielä hoitotyön ruohonjuuritasolta terveiset päättäjien pöytään. Kuunnelkaa hoitotyön asiatuntijoita, ennen kuin teette kohtalokkaita talouspäätöksiä tai epäonnistuneita sote-uudistuksia. Hoitajat tietävät mistä puhuvat. He pyörittävät terveysalan suurimpana ammattiryhmänä suomalaista terveydenhuoltoa ja vievät jokaisen järkevän päätöksenne käytäntöön. Tyhjästä on vain mahdotonta nyhjäistä laadukasta hoitotyötä.

Lue myös: Hoitajan aivot tukossa ja muisti pätkii – mitä tehdä?

Tutkittua tietoa aiheesta

Aiken LH ym. 2013. Nurses' reports of working conditions and hospital quality of care in 12 countries in Europe. Int J Nurs Stud. 50(2):143–53.

Alvarez MR, Kerr B, Burtner J. 2011. Effects of outsourced nursing on quality outcomes in long-term acute-care hospitals. Journal of Nursing Administration 41(3):138–143.

Griffiths P ym. 2018. Nurse staffing, nursing assistants and hospital mortality: retrospective longitudinal cohort study. BMJ Qual Saf 0:1–9.

Griffiths P ym. 2018. The association between nurse staffing and omissions in nursing care: A systematic review. J Adv Nurs. 74:1474–1487.

Hodgkinson B ym. 2011. Effectiveness of staffing models in residential, subacute, extended aged care settings on patient and staff outcomes. The Cochrane Library 6:1–24.

Hoi SY ym. 2010. Determining nurse staffing needs: The workload intensity measurement system. Journal of Nursing Management 18(1):44–53.

Muurinen S. 2003. Hoitotyö ja hoitohenkilöstön rakenne vanhusten lyhytaikaisessa laitoshoidossa. Akateeminen väitöskirja, Tampereen yliopisto.

Pitkäaho T. 2011. Hoitotyön henkilöstömitoitus ja tulos kompleksisessa erikoissairaanhoidon toimintaympäristössä. Akateeminen väitöskirja, Itä-Suomen yliopisto.

Sairaanhoitajien työolobarometri 2018. Sairaanhoitajaliiton selvitys sosiaali- ja terveysalan vetovoimaisuudesta ja työhyvinvoinnista. 2019. Sairaanhoitajaliitto. Saatavana: https://sairaanhoitajat.fi.

Shekelle PG. 2013. Nurse-patient ratios as a patient safety strategy: a systematic review. Ann Intern Med 158 (5 Pt 2):404–9.

Terveydenhuoltolaki 2010/1326. Saatavana: www.finlex.fi.