Hoitovastuu on ammattilaisilla, ei omaisilla

Hoitovastuu on ammattilaisilla, ei omaisilla

Omaisten rooli potilaiden hoidossa on entistä vahvempi. Omaiset voivat olla voimavara, mutta omaisten velvollisuus ei ole toimia hoitotyön valvojina. Ammattilaisilla tulee olla työssään sekä vankka ammattiosaaminen että eettinen omatunto, joiden siivittäminä hoitotyötä tehdään. Sain haastatella blogitekstiin kahta hoitoalan taustaa omaavaa omaista, jotka kertoivat hoitotyön arjesta omaisen silmin – mitä tapahtuisikaan, jos "joku" ei valvoisi hoidon toteutumista?
Blogikuva

Omaiset ja läheiset ovat heterogeeninen ryhmä: osa omaisista näkee itsensä potilaan edunvalvojana ja vierellä kulkijana, osa yhteistoimijana, tukijana, tiedonvälittäjänä tai arjen piristäjänä. Jotkut omaiset kokevat roolinsa terveydenhuollon palveluverkostossa jopa näkymättömänä.

Hoitojakson aikana omaiset kaipaavat tietoa muun muassa potilaan sairaudesta, hoitosuunnitelmasta, sairauden ennusteesta ja jatkohoitosuunnitelmista. Tutkimuksissa on todettu omaisten odottavan, että hoitotyön ammattilaiset keskustelevat oma-aloitteisesti heidän kanssaan erityisesti potilaan sairaudesta ja siihen liittyvistä asioista. Omaiset toivovat myös, että hoitotyöntekijät kohtaavat heidät varauksetta ja tunnistavat senhetkisen tuen tarpeen. Ammattilaisilla tuleekin tarvittaessa olla valmiudet tarjota tiedollisen tuen lisäksi henkistä tukea.

”Kukaan ei kertonut omaisen senhetkisestä tilanteesta, joka oli uusi ja järkyttävä, eikä ketään tuntunut kiinnostavan oma vointini viimeisten päivien tapahtumien jälkeen. Kävin itse vierailun lopuksi sitten tenttaamassa, miten omainen on voinut, onko nestelista laskettu ja katetri avattu. Ei ollut. Ei edes tiedetty, että omaisella on vielä katetri! Mentiin sekin sitten yhdessä vielä katsomaan. Ja sieltä se katetri löytyi. Hoitajaa nauratti. Minä mietin, että pidetäänkö raportteja enää lainkaan.”

”Kun menin osastolle, kukaan ei tervehtinyt, olin kuin ilmaa. Eikö se semmoinen ole aika perusasia ihan missä tahansa työssä, että sanotaan heit?"

Kenen tehtävä on valvoa hoidon laatua?

Omaisen velvollisuus ei ole toimia ammattilaisten valvojana. Kokonaisvastuu potilaiden hoidosta ja yleisestä turvallisuudesta kuuluu hoitoyksikölle ja sen ammattilaisille sekä viimekädessä toimintaa valvoville viranomaisille ja kunnille. Sairaalahoidettavan potilaan hyvään hoitoon kuuluu perushoidon lisäksi tiivis seuranta ja nopea reagointi sekä asiallinen vuorovaikutus niin potilaan kuin läheistenkin kanssa.

Ideaalitilanteessa omaiset ja hoitajat tunnistavat toistensa roolit ja asiantuntijuuden ja kunnioittavat niitä. Omaisten tulee voida luottaa siihen, että ammattilaiset hoitavat työnsä ilman muistutuksia.

Hoidon tulee olla laadukasta aina perusasiakirjoista lähtien – mitä eri ammattiryhmät toimipaikassa työkseen tekevät, millaista osaamista tehtävään vaaditaan ja millä varmistetaan, että jokainen toimii yhteisten kriteeristöjen ja hoitoprotokollien mukaisesti?

”Olen nyt rytmittänyt oman arkeni sairaalan arjen rinnalle kulkevaksi: olen paikalla aina vierailuaikoina ja soitan mahdollisimman usein osastolle. Itsestä hoitaminen on jäänyt ihan minimiin. Lähinnä sitä miettii, että onkohan omainen tänään pesty, puettu ja syötetty. Onko hän saanut tarvittavat lääkkeet ja partansa ajettua?”

”Surullisinta on, että yhdestäkään perushoidollisesta asiasta ei olla pidetty huolta automaattisesti, kaikesta on pitänyt muistuttaa.”

”Olen joutunut puuttumaan omaiseni hoitoon useasti: aamulääkkeet, kipulääkkeet, kaliumlisä, ei soseutettua ruokaa. Hoitohenkilökunta on vähäsanaista. Eikä heitä juurikaan näy. Kuntouttava osasto, mutta ketään ei näy missään, aika hullua. Yksinkö vanhuksen pitäisi täällä kuntoutua? No, käytän omaisen vessassa, kävelemme yhdessä käytävän päästä päähän. Vahdin, ettei hän kaadu matkalla takaisin sänkyyn. Vahdin, että hän juo. Vahdin, ettei hän tukehdu ruokaansa. Huoneen ovi on aina kiinni – kuka huomaa, jos omainen kaatuu, tukehtuu tai saa uuden sairauskohtauksen, kun naapuripedin mieskin on halvaantunut? Ei kukaan.”

Hoitoyksikön valvontajärjestelmä ei voi olla omaisten varassa. Ei voida ajatella, että omainen – ainakaan ei-asiantuntija-omainen – pystyisi vahtimaan ja valvomaan sairaalahoidettavan läheisensä hoitoa edes osa-aikaisesti sivusta seuraten. Omainen ei myöskään läheskään aina ole omaishoitaja, eikä hoidollisia tai hoivatoimenpiteitä tai niiden avustamisia tule heiltä odottaa. Hoitoyksikön ammattilaisten tuleekin korostaa omaisille omaisten roolin olevan tukeva, kannustava läheisen rooli.

Omainen voidaan ottaa mukaan hoitotoimenpiteisiin, mikäli hän on valmis siihen, mutta päävastuu kaikessa sairaalahoidossa on hoitotyöntekijöillä. Hoitotyön prosessin on edettävä systemaattisesti, Käypä hoidon ja eettisten ohjeistusten mukaisesti. Ketään tai mitään ei jätetä hoitamatta.

Kiire ole syy laiminlyönteihin

Hoitotyössä hoitamattomuutta perustellaan usein kiireellä. Sanotaan, että kiire on hoitotyön haaste, aika taas mahdollisuus. Ammattilaiset tiedostavat, että hoidollisiin töihin, tiedon antamiseen ja ohjaukseen on rajallisesti aikaa, mutta kahdeksan tunnin työvuoron aikana pitäisi ehtiä hoitaa yhden yksikön potilaat. Jos kahdeksassa tunnissa ei ehdi, seuraava vuoro tulee jatkamaan.

Kiire ei saa olla syy hoitotoimenpiteiden laiminlyönteihin, lipsahduksiin tai huolimattomuuteen.

Ammattilaisen on olennaista tietää, mitä hoitotoimenpiteitä potilaille on tehty, mitä perussairauksia heillä on, minkälaista apua he tarvitsevat, mitä lääkkeitä heillä on käytössään, tarvitaanko virtsakatetria vielä ja piippaako EKG-kone vakavaa rytmihäiriötä. Kaikilla näillä on väliä.

On myös olennaista tietää, keitä potilaita omalla osastolla hoidetaan ja tunnistaa, ketkä ovat kenenkin omaisia. On tärkeää, että omaiset eivät koe itseään ulkopuolisiksi, vaan tuntevat aidosti olevansa mukana potilaan hoidossa. Eivät vastuussa siitä.

”Siinä se EKG piippasi. Tiesin, että jokin on pielessä. Soitin kelloa. Hoitaja tuli viiden minuutin kuluttua. Koska hänellä oli kuulemma neljä muutakin potilasta ja kiire raportille. Aikamoinen viive silti. Mitä jos kyse olisikin ollut kammiovärinästä? Minä olisin siinä sitten elvyttänyt. Flimmeri siinä oli, sellainen, joka vaati välittömän lääkityksen. Kun hoitaja lähti, alkoi seuraava kone piipata. Infuusiolaite. Tippa loppui. Suljin rullasulkijan ja soitin jälleen kelloa.”

”Kortisonipulssihoidon jälkeen omaisen vatsa oli niin kipeä, ettei hän pystynyt kulkemaan pystyasennossa, ja hikikin alkoi näkyä otsasta. Soitettiin hoito-osastolle. Kukaan ei aluksi tiennyt, kenestä oli kyse, kuka häntä oli hoitanut ja miten. Lopulta kolmannen hoitajan kanssa käytiin tsekkaus-listan tavoin läpi, toteutuiko oikea toimintaketju omaisen hoidossa. Pian selvisi, että vatsansuojalääke oli unohtunut. Ihan olennainen hoitoprotokollan osa. Kun tiedustelin, miksei lääkitystä annettu, hoitaja totesi, että kaikki hoitajat eivät välttämättä osaa kortisonipulssihoidon prosessia, ja osastolla on juuri nyt "aivan kauhea kiire". Päätin, että teen hoitovirheilmoituksen.”

Ammattilaisen ja omaisen yhteinen tavoite

Omaiset tai läheiset voivat parhaimmillaan toimia heidän lähimmäisensä arjen asiantuntijoina hyvinvointia tuettaessa ja edistettäessä. Läheiset pitääkin nähdä hoitotyön voimavarana, he ovat myös tärkeä tiedonlähde ammattilaisille – mitä juuri minun omaiselleni kuuluu ja miten hän on tottunut toimimaan arjessaan? Yhteinen historia ja emotionaaliset siteet ovat luoneet suhteen, jota virallinen, formaali hoiva ei voi korvata.

Terveydenhuollon ammattilaisen käsitys hoitotyöstä, sen laadusta sekä omaisten huomioimisesta muuttuu, kun oma omainen on potilaana. Hoitohenkilöstöllä ja omaisilla pitää olla yhteinen päämäärä, ja on olennaista, että he kokevat olevansa ”samalla puolella” hoitosuhteen aikana. Omaisten luottamus siihen, että läheinen saa laadukasta hoitoa, on tutkitusti yhteydessä myös heidän omaan hyvinvointiinsa.

Molemmat haastattelut omaiset ovat huolissaan yhteiskuntamme terveydenhuollon nykytilasta ja lähitulevaisuudesta sekä ammattilaisten osaamisesta. Miten käy niiden potilaiden, joiden omaisilla ei ole tarvittavaa tieto-taitoa hoitamisesta?

Tarttumapinnoilla

Minna

Lähteet:
Bastawrous M. 2013. Caregiver burden – A critical discussion. International Journal of Nursing Studies 3, 431–441.
Koivula R. 2013. Muistisairaan ihmisen omaisena terveyskeskuksen pitkäaikaisosastolla.Tutkimus toimijuudesta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Tutkimus 108. Tampere: Juvenes Print.
McPherson KM, Kayes NK, Moloczij N, Cummins C. 2014. Improving the interface between informal carers and formal health and social services: A qualitative study. International Journal of Nursing Studies 3, 418–429.
Tamminen M. 2012. Kohtaa omainen – omaisten tunteet ja tarpeet hoitohenkilökunnan haasteena ympärivuorokautisessa hoidossa. Turun ammattikorkeakoulu. YAMK-opinnäyte.