Hoitotyö on niiin merkityksellistä työtä, huokasi ystäväni

Hoitotyö on niiin merkityksellistä ja hyvää tuottavaa työtä, kuuntelen ystäväni huokaavan. Oma työni palkanlaskijana on vain numeroiden pyörittämistä. Työlläni ei ole mitään merkitystä tai tarkoitusta kenellekään, hän jatkaa närkästyneellä äänellä. Lohdutan häntä sanomalla, että kaikkien työ on yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeää. Tarvitsen sairaanhoitajana ja kouluttajana palkkani sentilleen oikein laskettuna pankkitililleni, jotta saan laskut maksettua, lisään perään.

Tiemme erkanevat, mutta keskustelu jää vaivaamaan minua. Pohdittuani asiaa aikani, totean ystäväni olleen oikeassa. Yksi tärkeimpiä tekijöitä hoitotyössä on sen merkityksellisyys. Hoitotyö on arvokasta työtä yksittäiselle ihmiselle laajentuen yhdestä kohtaamisesta koko yhteiskunnan hyvinvointiin. Se on tärkeää, koska hoitaja viettää helposti kolmasosan valveillaoloajastaan töitä tehden.

Merkityksellinen hoitotyö haastaa tekijänsä

Hoitotyö ei ole ainoastaan asiakaspalvelua, vaan kyse on merkityksellisestä hoitavasta vuorovaikutussuhteesta. Sen huomaa kiitollisuutta huokuvista potilaspalautteista. Niiden mukaan hyvä hoitaja on ollut potilaalle kullan arvoinen. Erityisesti näin on ollut hädän, kivun, surun ja epätoivon hetkillä.

Merkityksellinen työ myös haastaa tekijänsä. Ihmisen elämän syttyminen, sammuminen ja siinä välissä kaikki mutkat potilaan oman näköiseen elämään pyrkimisessä ovat kiehtovia. Potilaan toipuminen, kuntoutuminen ja terveyden takapakkien kanssa pärjääminen ovat vahvasti hoitajaan vaikuttavia, opettavaisia ja mielenkiintoisia kokemuksia.

Hoitotyö on myös monella tapaa henkilökohtaista ja itsenäistä, vaikka työtä tehdään usein tiimissä. Siitä syystä ammatillisen roolin löytyminen ottaa aikansa. Joissain tilanteissa voi olla paikallaan jopa astua hetkeksi ulos ammattilaisen roolista, jotta hoitajana säilyttää kosketuksen inhimillisyyteen. Näin käy usein esimerkiksi lasten hoitotyössä. Se ei silti tarkoita, että hoitaja voisi käyttäytyä työssään epäammattimaisesti.
Hoitotyo--on-niiin-merkityksellista--ja-hyva-a--tuottavaa-tyo-ta-_7.6.2019_Pixabay

Hoitajan työn merkityksellisyyttä voi johtaa

Hoitajan työn merkityksellisyys tulisi olla myös työnantajalla ja johtoa edustavilla henkilöillä päivittäin kirkkaana mielessä. Mikään kun ei ole sen kurjempaa potilaiden kannalta kuin hoitaja, joka on kadottanut kosketuksen työnsä merkityksellisyyteen. Hoitotyön horisontin katoaminen näkyvistä vie mennessään motivaation, eheyden kokemuksen, työn arvostamisen ja ammatillisen itsetunnon.

Tästä syystä hoitotyön johtamisen keskeisiä elementtejä on ymmärtää korvaamattoman hoitotyön merkitys. Hoitotyön esimiesten on yhä uudelleen tuotava näkyviin perustyön arvo, hoitajien arvostus ja palkita hoitajia työhönsä panostamisesta. Voimakas työn merkityksellisyyden kokeminen ja hoitotyön mielekkäiden puolien selkeä vahvistaminen kun ovat yhteydessä hoitajien työn imuun, hoitotyöhön sitoutumiseen, uuden oppimiseen, työtehokkuuteen ja parantuneisiin työn tuloksiin.

Hyvillä työkavereilla ja työilmapiirillä on raskaassa hoitotyössä korvaamaton merkitys muun muassa työperäisen stressin vähentäjänä. Sellainen työpaikka, jossa voi parantaa omaa ja toisten hyvinvointia, koetaan usein muita merkityksellisempänä. Usein jopa kuulee, että ihanat ja huumorintajuiset työkaverit ja potilaat ovat saaneet hoitajan pysymään työpaikassaan.

Hyvällä yhteishengellä ei pärjää loputtomiin

Hyvällä yhteishengellä on hoitajalle työpaikalla esiintyviä muita haasteita suurempi merkitys. Tosin, jos työporukan osallisuus on hoitajalle ainoa syy jäädä, on johdon syytä katsoa peiliin. Silloin on pikaisesti toteutettava isot korjausliikkeet hoitajien työhyvinvoinnin parantamiseksi.

Osaavien hoitajien roikkumista työpaikasta yhden korren varassa kannattaa tarkkailla. Tällaiset hoitajat äänestävät heti sopivan tilaisuuden tullen jaloillaan. Siksi uusien hoitajien jatkuvissa rekrytointiyrityksissä ollaan pian mahdottoman edessä.

Hoitajan tulisi siis joka päivä töihin lähtiessä tuntea, kuinka arvokasta ja merkityksellistä työtä hän tekee. Asiasta voi myös muistuttaa hoitajia työpaikalla aidoilla sanoilla ja teoilla. Joskus se voi tapahtua ikään kuin huomaamatta, kuten ystäväni kanssa keskustellessa kävi.

Lue myös: Hoitajapulassa potilaiden kuolleisuus kasvaa.

Tutkittua tietoa aiheesta

Allan BA. 2017. Task significance and meaningful work: A longitudinal study. Journal of Vocational Behavior 102, 174–182.

Both-Nwabuwe JMC, Dijkstra MTM, Beersma B. 2017. Sweeping the Floor or Putting a Man on the Moon: How to Define and Measure Meaningful Work. Frontiers in Psychology 8, 1658.

Hirschi A. 2012. Callings and work engagement: moderated mediation model of work meaningfulness, occupational identity, and occupational self-efficacy. Journal of Counseling Psychology 59(3), 479–485.

Lambert NM ym. 2013. To belong is to matter: sense of belonging enhances meaning in life. Personality and Social Psychology Bulletin 39, 1418–1427.

Lee S. 2015. A concept analysis of ’Meaning in work’ and its implications for nursing. Journal of Advanced Nursing 71(10), 2258–2267.

Martela F, Ryan RM, Steger MF. 2017. Meaningfulness as satisfaction of autonomy, competence, relatedness, and beneficence: Comparing the four satisfactions and positive affect as predictors of meaning in life. Journal of Happiness Studies 19, 1261–1282.

Päätalo K, Kyngäs H. 2016. Measuring hospital nurses’ well-being at work – psychometric testing of the scale. Contemporary Nurse: a Journal for the Australian Nursing Profession 52(6), 722–735.

Tong L ym. 2018. Relationship between meaningful work and job performance in nurses. International Journal of Nursing Practice 24(2). doi: 10.1111/ijn.12620.

Utriainen K, Ala-Mursula L, Kyngäs H. 2015. Hospital nurse´s wellbeing at work: a theoretical model. Journal of Nursing Management 23(6), 736–743.

Yeoman R. 2014. Conceptualising meaningful work as a fundamental human need. Journal of Business Ethics 125(2), 235–251.

Blogin tekstin tarjoaa Skhole. Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.