Hoitotyön etiikka

Hoitotyön etiikka

Toimitko eettisesti? Toimiiko kollega eettisesti? Hoitotyön etiikka on hyvin laaja käsite. Sairaanhoitajia sitovat sairaanhoitajien eettiset ohjeet, joissa otetaan kantaa koskien sairaanhoitajan työnkuvaa, potilaiden kohtelua, ammattitaitoa, työtovereita ja ammatillista keskustelua. Myös laki terveydenhuollon ammattihenkilöstä ottaa kantaa potilaan kohteluun.

Valtaosa hoitajista on kohdannut uransa aikana jonkin eettisen ongelman. Eettinen pulmatilanne voi liittyä esimerkiksi potilaan kohteluun, toimenpiteen suorittamiseen, vallan käyttämiseen tai hoitajan toimintaan muussa asiassa.
people-2591874_1920-1

Miksi toimitaan eettisesti väärin?

Yksi tutkimuksissa esiin nouseva konkreettinen asia on kiire. Tämän varmasti ymmärtää jokainen hoitoalalla työskentelevä. Mutta onko se oikea syy vai onko siihen helpompi vedota kuin myöntää tehneensä väärin? Yksiselitteisesti kiire ei saa olla syy toimia eettisesti väärin. Lisäksi eettistä tunnontuskaa voi aiheuttaa hoitajan oma arvomaailma. Hoitaja voi kokea ristiriitaa ohjeiden mukaan toimimisessa ja omien arvojen välillä.

Eettisiä ongelmia on helpompi välttää jos työpaikalla on yhteiset säännöt toiminnalle. Tällä tavalla on myös helpompi tunnistaa eettisiä pulmatilanteita. Lisäksi työntekijällä tulisi olla rohkeus puuttua eettisiin pulmatilanteisiin ja tähän myös esimiehen tulisi työntekijöitään kannustaa.

Ongelmiin puuttuminen

Eettisiin ongelmatilanteisiin puuttuminen vaatii ensin ongelman tunnistamisen. Sairaanhoitajien eettiset ohjeet velvoittavat puuttumaan myös kollegan epäeettiseen toimintaan. Jokainen kollegan toimintaan puuttunut tietää, että tilanne on todella haastava. Lojaalius kollegaa kohtaan voi estää puuttumasta epäeettisesti toimineen kollegan työhön. Asiaa ei saa ohittaa, mutta puheeksiotossa tulisi olla hienotunteinen.

Eettisiin ongelmiin ja niiden käsittelyyn tulisi varata aikaa työpaikoilla. Hoitajilla ja työyhteisöllä tulisi olla mahdollisuus käydä eettistä keskustelua tilanteista, joissa ovat havainneet ongelmia. Kun yksi eettinen pulmatilanne ratkotaan, auttaa se tunnistamaan jatkossa samanlaisen tilanteen ja yhdessä mietitty toimintamalli voi helpottaa päätöksentekoa tjatkossa vastaavanlaisessa tilanteessa ja näin voidaan välttyä epäeettiseltä toiminnalta.

Saako hoitajan oma arvomaailma vaikuttaa työskentelyyn? Miten kollegan kanssa tulisi ottaa puheeksi epäeettinen toiminta?

Lähteitä:

Kuokkanen L, Leino-Kilpi H & Katajisto J. Sairaanhoitajien kokemat eettiset ongelmat hoitotyössä. Hoitotiede 2010; 22: 26-35.

Molander G. 2014. Hoidanko oikein? Eettinen kuormitus hoito- ja hoivatyössä. PS-kustannus, Jyväskylä.

Sairaanhoitajaliitto. 2014. Eettisten ongelmien tunnistaminen hoitotyössä. https://sairaanhoitajat.fi/artikkeli/eettisten-ongelmien-tunnistaminen-hoitotyossa/