Hoitotyön yhdeksän tiimipeluria

Hoitotyön yhdeksän tiimipeluria

Jos kerron sinulle, että minussa on vähän koordinaattoria ja soluttautujaa, olen tietojen etsijä, rohkaisija ja ehkä vähän kilpailijakin, osaisitko kertoa, miten toimin tiimissä? Uskoisitko, jos paljastaisin, etten oikeastaan näe itseäni ryhmätekijänä?
Tiimipelurit-3

Käyttäytymisessä ja suhteessa toisiin ihmisiin omaksumme erilaisia toimintarooleja: tehtävän suorittamiseen suuntautuvia, ryhmää ylläpitäviä ja sen toimintaa helpottavia sekä ryhmän toimintaa häiritseviä rooleja. Rooli voi olla itse otettu mutta myös toisilta saatu. Rooliristiriita syntyy herkästi, kun tiimin jäsen ottaa sellaisen roolin, jota toinen tiimiläinen ei hyväksy, tai jota hän ei itse halua tai osaa täyttää. Tiedäthän tilanteen, jossa joudut traumaosaston infektio- tai palovammatiimiin koko viikoksi, vaikka olisit mieluummin ollut polihoitajana ”puhtaalla puolella”? Ratkaisu rooliristiriitaan löytyy usein, kun tiimi on tietoinen siitä, millaisia rooleja he ovat ottaneet, saaneet tai antaneet toisilleen. Millainen tiimipeluri sinä olet?

Tiimin jäsenten roolit määräytyvät ja mukautuvat aina ryhmän mukaan – on eri toimia teho-osaston elvytystiimissä kuin esimerkiksi harrasteryhmässä. Työyhteisöstä löytyy usein yksi ehdottomasti paras organisoija, yksi, jolta löytyy asiantuntemusta johonkin aivan erityiseen asiaan ja yksi sivustaseuraaja, joka antaa kommenttinsa tavallisesti tiimitehtävän päätyttyä.

Yhteisöjen, myös hoitotyön tiimien, erilaisuus on vahvuus: toimiakseen huipputiiminä siitä täytyy löytyä erilaisia ihmisiä, jotta eri näkökulmat tulevat huomioiduksi kokonaistoiminnassa. Näin tiimi pystyy hyödyntämään kokemustaan ja osaamistaan.

Yhdeksän erilaista tiimiroolia

Hoitotyössä yksinpuurtaja ei pitkälle pötki. Jo alalle hakuvaiheen soveltuvuuskokeissa saatetaan testata ryhmätyön taitoja, soveltuvuutta tiimityöhön ja roolia ryhmätilanteessa. Belbinin (2017) mallin mukaisesti ryhmästä voidaan tunnistaa yhdeksän erilaista tiimiroolia:

  1. Resurssien tutkija on usein tiimin luoja ja ”henki”. Hän on innostunut, menevä, tutkii mahdollisuuksia ja kehittää yhteyksiä, mutta saattaa joskus olla liian ylioptimistinen ja menettää kiinnostuksensa nopeasti.
  2. Tiimityöntekijä auttaa tiimiä yhdistymään käyttäen erilaisuutta ja monipuolisuutta hyväksi ja tunnistaa työhön vaadittavat tarpeet. Hän on yhteistyökykyinen, havaitseva ja diplomaattinen kuuntelija, mutta epävarma kriisitilanteessa.
  3. Koordinaattori keskittyy tiimin tavoitteisiin, ottaa työhön mukaan tiimin jäsenet ja osaa delegoida työt hyvin. Hänen vahvuutensa on olla aikuinen. Hän on itsevarma ja tunnistaa osaamisen. Hänet voidaan joskus nähdä manipuloijana.
  4. Soluttautujan tavoitteena on olla luova ja on hyvä ratkaisemaan ongelmia erilaisin tavoin. Hänen vahvuuksiansa ovat luovuus, kekseliäisyys ja idearikkaus. Hän ratkaisee vaikeita ongelmia, mutta voi olla joskus liian tehokas, kiinnostunut ja innokas.
  5. Tarkkailija-arvioija tuottaa loogisesti, tekee puolueettomia ratkaisuja ja punnitsee tiimin valinnanvarat. Hän on selkeä, strateginen ja vaativa. Hän näkee kaikki vaihtoehdot ja tuomitsee tarkasti. Joskus liian kriittinen. Häneltä puuttuu kyky innostaa muita.
  6. Asiantuntija tuo syvällisen tietämyksen avainalueesta tiimiin. Hän on yksimielinen, oma-aloitteinen ja omistautunut. Tuottaa asiantuntijan tietotaitoa. Hänellä on taipumus vaikuttaa kapeaan alueeseen.
  7. Muotoilija tarjoaa tarvittavat toimet sen varmistamiseksi, että tiimi pysyy liikkeellä eikä menetä vauhtiaan. Hän on haastava, dynaaminen ja vauhdittaa paineita. Hänellä on tarmoa ja rohkeutta. Hän voi olla joskus altis provokaatiolle ja saattaa loukata muiden tunteita.
  8. Täyttäjällä on tarpeen suunnitella toimiva strategia ja toteuttaa se mahdollisimman tehokkaasti. Hän on käytännöllinen, luotettava ja tehokas. Hän laittaa ideat toimimaan, mutta voi olla hyvinkin joustamaton ja hidas.
  9. Viimeistelijää käytetään tehtävien lopussa tarkkailemaan työtä ja mahdollisia virheitä. Hän on huolellinen, tunnollinen ja ahdistunut. Hän hakee virheitä, puhdistaa ja täydentää. Viimeistelijä voi olla taipuvainen huolestumaan ja siirtämään tehtäviä.

Tiimityössä syntyy innovaatioita!

Kun tarkemmin mietit, voit löytää työtiimeistäsi lisäksi aloitteentekijän, tietojen etsijän, kriitikon, järjestelijän, rohkaisijan, sovittelijan, tarkkailijan, jarruttajan, kilpailijan, vetäytyjän ja saivartelijan. Toivottavasti työyhteisössäsi ei sen sijaan ole kovin montaa itsensä väheksyjää, saati ylimielistä, joka ei ole kiinnostunut lainkaan ryhmän toiminnasta, vaan keskittyy muihin asioihin ja väheksyy samalla muita ryhmän jäseniä.

Hoitotyö on tiimityötä, vaikka se vaatiikin kykyä itsenäiseen ja välillä jopa hyvin yksinäiseen päätöksentekoon. Parhaimmillaan tiimin jäsenet täydentävät toistensa osaamista ja tukevat toisiaan, ja yhdessä tekemisellä on tutkimusten mukaan hyötyä toiminnan tuloksellisuuteen. Huipputiimissä sen erilaiset jäsenet puhaltavat yhteen hiileen, ja työ etenee joustavasti ja nopeasti. Työskentelyssä syntyy uutta ajattelua ja uusia innovaatioita – niitä hoitotyössä tarvitaan!

Tarttumapinnoilla

Minna

Lähteet:
Belbin Team Roles 2017. http://www.belbin.com/about/belbin-team-roles
Kopakkala, A. 2005. Porukka, jengi, tiimi: ryhmädynamiikka ja siihen vaikuttaminen.
Mickos, M. 2015. The ideal team: look for integrity, energy and intelligence. School of Herring, Leadership in a distributed collaborative world.
Niemistö, R. 2012. Ryhmän luovuus ja kehitysehdot. Gaudeamus Oy