Hu-huu kaikki hoitoalan opiskelijat !

Hu-huu kaikki hoitoalan opiskelijat !

Mun terkkaopinnot 2005 alkaen oli täynnä PBL:ää. Tiedättekö, sitä ongelmaperusteista oppimista. Se oli silloin uusi juttu. Mä en tykänny. Jotenkin siihen itse menetelmän oppimiseen ja siitä huolehtimiseen, että kaikki menee menetelmän mukaan keskityttiin enemmän kuin itse ongelman ratkaisemiseen, oppimistehtävään. Mä törmäsin myös siihen, että vaikka oppimistehtävän piti rakentua ryhmän lähtökohdista käsin, meitä johdateltiin niin, että meille tuli sellainen oppimistehtävä minkä opettajat olivat etukäteen päättäneet.

Nyt mä opiskelen jälleen ja huomaan olevani kärsimätön oppija. En ehkä anna oppimisprosessille tarpeeksi aikaa. Mielessäni kritisoin opetusmenetelmiä ja koen tuskaa perjantai-iltaisin kuunnellessani muiden ryhmien purkuja omista töistään. Mä siis opiskelen ammatilliseksi opettajaksi. Ja yllätyin siitä, että vaikka meille opetetaan esim. erilaisia opetusmenetelmiä niin meidän opiskelu on pitkälti perinteistä luokka- ja luento-opetusta. Aattelen, että ei voi olla näin kankeeta !

Mut hei, se minusta. Se mikä mua nyt kiinnostaa on se, että miten teillä menee? Siellä hoitoalan eri oppilaitoksissa. Mitkä menetelmät on pinnalla? Onko opettajilla heittäytymiskykyä ja innovatiivisuutta vai tuntuuko siltä, että opetus junnaa paikoillaan, eikä opettajan tapa opettaa kohtaa yksilön / ryhmän tapaa oppia? Ja ootko ikinä miettinyt sitä, minkälainen oppija sinä olet. Tai onko sulla motivaatiota, hoitoalan oppimisen lisäksi, oppia oppimaan?

Näitä asioita on hyvä miettiä ja miettimisen tueksi voit tsekata skholen opiskelu ja oppiminen kurssin. Mä lueskelin sen myös läpi hakiessani itselleni sekä lisämotivaatiota opiskeluun, mutta myös lisätäkseni ymmärrystä itsestäni oppijana. Vastaan tuli toki tuttuja juttuja kuten se, että sopiva stressi puskee eteenpäin, uni ja ruokailutavat vaikuttavat myös oppimiseen ja että opiskelutavoitteen asettaminen auttaa. Mutta sitten tuli myös uutta mm. käänteinen oppiminen. Se oli ihan mielenkiintoinen, minulle uusi asia. Mutta en kerro sitä tässä :) Käy oppimassa se itse ! Aktivoi kokeilutunnarit tästä !

Tällä hetkellä viimeistelen itse opetusharjoitteluani. Oon tehnyt sitä lukiossa, opettaen yhdelle ykkösluokalle terveystiedon ykköskurssia. Tää on ollut mahtavaa. Mulla on ollut mahtava, aktiivinen ryhmä. Ollaan testattu tietty perinteistä "luento-opetusta" vahvalla keskustelulla höystettynä. On ollut asiantuntijavieraita, ollaan tehty pikaisia ryhmätöitä ja paritöitä. Ollaan pelattu kahoottia ja tietokilpailuja, kerrattu opittua esim. ristikoilla ja keskitytty asiaan case-tyyppisesti. Ollaan katseltu videoita, luettu artikkeleita ja tein yhden podcast-sarjan astmasta ja allergiasta, kun taxvärkkipäivä vei meiltä yhden tunnin.

Mun mielestä opettajan yksi tärkeimmistä tehtävistä on tuntea oppilaansa ja ryhmänsä. Kysyä heiltä kuinka he oppivat ja minkälaisia opetusmenetelmiä he haluaisivat kokeilla. Oon myös sitä mieltä, että musta tulee hyvä ope, mutta tällä hetkellä olen huono opiskelija. Ristiriitaista eikös vaan ?

Oppimisen iloa !