HYLSY lääkelaskuista - epäonnistuminen vai oppimiskokemus?

Meillä täällä Hämeenkyrössä perusturvan hoitohenkilökunnalle järjestetään juuri lääkehoidon opetusta, joka huipentuu pelättyynkin lääkelaskutenttiin. Tämä on kokonaisuus, joka on kasattu juuri meidän henkilökunnan tarpeeseen TAMK:n toimesta. Osallistua pitää, jos edellisestä lääkekoulutuksesta tentteineen on viisi vuotta ja haluaa hoitajan hommia jatkaa.

La-a-kelaskenta

Itse lähdin vähän ns. soitellen sotaan. Osa työkavereista hieman ahdistui ja kahvihuoneessa olikin melkonen kalapaliikki, kun lääkehoitoa ruodittiin ja mietittiin tarvitseeko terveydenhoitajat välttämättä samaa osaamista kuin sairaanhoitajat ? Pelkohan siellä puhui. Mitä muut sanoo, jos ei osaakaan? Mitä jos saan hylsyn? Alentaako se minun ammattitaitoani ? A pu a !

Itse ajattelen vahvasti niin, että mitä monipuolisempi osaamiseni on myös lääkehoidossa, sitä parempi - myös asiakkaalle ! Minusta on siis todella mahtavaa, että lääkelaskut joutuu suorittamaan säännöllisin väliajoin.

Täällä koululla minun lääkevarastoni ei ole kummoinen, mutta perusasiat monesta tilanteesta esim. nuorten perussairauksista johtuen on hyvä olla hallussa. Ja mistä mä nyt tiedän, jos vaikka ensi vuonna tähän aikaan tekisinkin taas vaikka sairaanhoitajan duunia. Mitä monipuolisempi ja tuoreenpi oppi on taskussa, sen parempi ! Työnantajan tarjoamasta koulutuksesta (oli se sitten mitä tahansa) on otettava kaikki hyöty irti. Henkilökohtaisesti en pelkää epäonnistua. Se ei alenna minun arvoani ihmisenä ja hoitajana millään lailla. Mä koen niin, että ei ole epäonnistumisia on vaan oppimiskokemuksia. Jos parhaansa yrittää ja ei onnistu, niin se ei tarkoita sitä, että olisit epäonnistunut. Se tarkoittaa lisää reeniä, perhana :)

Meillä oli ensiksi parin tunnin teoriaopetus lasten lääkehoidosta yleensä, mutta laskuja ei läpikäyty yhdessä. Tässä kohdassa mä sitten vetoankin tapojeni vastaisesti kiireeseen ja törkeen hyvään itseluottamukseen. Ajattelin, että osaan kyllä, en kerkiä treenaamaan. Sitten iski viimehetken paniikki ja viimeisenä iltana katselin monistenippua ja auts... liuoslaskut yms... ei mitään jakoo ??? Koitti koepäivä. Kolme monistetta edessä. Kaksi täynnä lääkehoidon teoriaa ja yksi lappu täynnä laskuja. Musta tuntui, että teoriakysymykset oli osittain vaikeita. Kysyttiin lasten nestehoidosta peg- ja nenämahaletkuineen jne. Laskuissa pärjäsin ilman laskinta, mutta parissa kohdassa taisi mennä väärin. Mutta pystyin toteamaan tyynesti, että tartten siis jeesiä. Mun pitää treenata. Hauskaa tässä on se, että isken tarvittaessa kiinni koulun kivaan matikanopeen ja pyydän tukiopetusta. Kiva työpaikkaetu !

Älyttömän hyvä treenikumppani on myös Skholen lääkelaskentakurssi. Kävin kurssin läpi ! Treenasin ! Nyt olen siis valmis, jos se hylsy sieltä eka kerralta paukahtaa. Pidin erityisesti kurssin valinnanvarasta. Voi valita opetteleeko videon, äänen vai tekstin kautta. Jokainen meistä oppii erilailla ja minä opettelin kaikilla tavoilla. Pidin itse erityisesti videoista. Lukijalla on selkeä, miellyttävä ääni. Tahti on juuri sopiva. Ja videon voi tietysti keskeyttää kohtaan kuin kohtaan. Ja minulle kun pitää vääntää tätä matikkaa rautalangasta, niin sitä tää juuri oli. Myös itseopiskelulaskut miellyttivät ja niiden jälkeen huomasin jopa pitäväni laskemisesta. Minusta tämä kurssi sopii erityisesti meille, jotka tykkäämme opiskella omassa tahdissa, pikku pätkissä, silloin kun itselle sopii.

Hei, jos sulla ei oo Skholen tunnuksia työ- tai opiskelupaikan puolesta, voit tilata ilmaiset kokeilutunnukset kahdeksi viikoksi skholen sivuilta.

Ai niin, miten minun kävi? En tiedä vielä itsekään. Tsekkaa snapchat @kouluouti tai blogin kommenttikenttä. Ilmoitan heti kun tiedän. Kerro nyt sä omat fiilikset lääkehoidon opetuksesta, tenteistä ja siitä mitä ajatuksia ns. epäonnistuminen sinussa herättää !

Blogin tekstin tarjoaa Skhole. Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.