Katri Thurman on multitaskaaja ja Skholen uusi bloggaaja

Katri Thurman on multitaskaaja ja Skholen uusi bloggaaja

Katri Thurman on pulppuvan pirskahteleva, luova ja innostuva ekstrovertti. Hän kuvaa itseään multitaskaaja-ajattelijaksi. Ehkä siitä syystä hänen ansioluettelonsa on hengästyttävän pitkä. Katri on muun muassa terveyden edistämisen, johtamisen, opetuksen, ohjauksen ja valmennuksen asiantuntija. Lisäksi hän on terveydenhoitaja-sairaanhoitaja, tietokirjailija ja tuleva työnohjaaja sekä hoitotyön opettaja toisella asteella ja ammattikorkeakoulussa.

Silmänräpäyksessä uudeksi bloggaajaksi

Uudeksi bloggaajaksi hänet bonggasi Skholelta Lauri Selenius, kun Katri oli yhteydessä Skholeen. He juttelivat tovin digitaalisten oppimisympäristöjen hyödyistä. Lopuksi Lauri tiedusteli, olisiko Katri kiinnostunut blogin kirjoittamisesta. Helposti uusista jutuista innostuvana Katri vastasi heti myöntävästi.

Katrin blogi tulee käsittelemään muun muassa hoitotyön ja pedagogiikan ajankohtaisuuksia, työhyvinvointia, vuorovaikutusta ja etiikkaa. Erityisesti häntä kiinnostaa simulaatiopedagogiikka, johon hän hurahti omien sanojensa mukaan vuosikymmen sitten.

Minä simuloin, flippaan ja käytän draamaa, digiympäristöjen hyödyntäminen on oiva lisä.  Olen innostunut myös oppimisen pelillistämisestä, hän kertoo innostavalla tavalla.

Eettisyys, arvot ja ennakkoluulottomuus kultaisena lankana

Katrin puhuessa sanat eettisyys ja arvot tulevat usein esiin. Ne ovat kaikissa hänen tekemissään töissä tärkeitä. Ikään kuin kultainen lanka, joka nivoo yhteen kaiken hänen elämässään. Tärkeää on myös edistää ideoita ja uusia asioita. Siksi hän joutuu välillä taistelemaan pölyttyneitä asenteita ja tuulimyllyjä vastaan. Voimme siis odottaa hänen bloginsa olevan ennakkoluuloton ja totuttuja rajoja rikkova.

Harva lukija vielä tietää, että Katri harrastaa vapaa-ajallaan teatteria. Silloin hän saa tuoda esiin luovuuttaan, laulaa ja improvisoida. Olla jotain ihan muuta, kun ammattiroolissa. Toisaalta, harrastuksesta hän saa eväitä myös opetustyöhön. Katri toteuttaakin draaman keinoja ja erilaisia keskittymisharjoitteita suvereenisti opettajan työssään opiskelijoiden kanssa.

Katri houkuttelee lukijansa vuoropuheluun kanssaan

Bloggaajana Katrin viesti lukijoille on selvä, mutta mielenkiintoisella tavalla polveileva. Hän kuvaa, miten eettisyys, osaaminen ja työn merkityksellisyys sekä elinikäisen oppimisen into ja motivaatio ovat kaiken työn perusta. Ne johtavat laadukkaaseen hoitotyöhön, jatkuvaan oppimiseen sekä siten laajasti ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin sekä sosiaaliseen pääomaan. Näistä asioista hän on valmis käymään bloginsa lukijoiden kanssa vuoropuhelua.

Katrista jää mieleen hänen miellyttävä, toimelias ja seurallinen luonteensa. Hän on välitön, pohtiva ja avoin. Uskon, että hän osaa olla myös sopivalla tavalla sopuisa ja tarvittaessa jämäkkä. On mielenkiintoista jäädä seuraamaan, mitä hänen bloginsa tulee pitämään sisällään.

Katria haastatteli ja esittelytekstin kirjoitti Oivallus-blogin Jan Holmberg.

Blogin tekstin tarjoaa Skhole

Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.

Kokeile Skholea kaksi viikkoa ilmaiseksi!