Koronakriisi on myös henkilökohtainen kriisi – Nämä asiat sinun on hyvä tietää

Vaikeinta kriisissä on, ettei tiedä milloin se päättyy. Koronaviruksen aiheuttama kriisi on juuri sellainen kokemus. Epämääräinen, outo ja uusi. Se on välillä vaikea käsittää ja kohdata. Mutta selviytymiseen on keinonsa.

Kriisissä olevan henkilön psyykkinen tasapaino järkkyy. Se johtuu odottamattomasta ja järkyttävästä elämän käännekohdasta. Tai se voi olla seurausta useista henkilöä samanaikaisesti kuormittavasta asiasta, josta osa voi olla vanhoja peruja elämän varrelta.

Harva osasi aavistaa vielä viime vuonna, mitä koronaviruspandemia omassa elämässä ja arjessa tarkoittaa. Odottamattomuus aiheuttaa sen, etteivät omat tavanomaiset käsittely-, ratkaisu- ja sopeutumiskeinot aina riitä. Mielensisäisten tapahtumien tasapaino ei palaudu riittävän nopeasti. Aiemmista kokemuksista, tiedoista tai reaktiotavoistakaan ei ole riittävästi hyötyä, ja silloin mieli kriisiytyy.
Koronakriisi-on-myo-s-henkilo-kohtainen-kriisi---Na-ma--asiat-sinun-tulee-tieta-a-_4.5.2020_Unsplash-1
Kriisitilanteelle on tunnusomaista epävarmuuden lisääntyminen, keinottomuus ja tunne tulevaisuuden ennakoimattomuudesta. Lopulta häviää turvallisuuden tunne ja ajatus haavoittumattomuudesta. Yllättävän usein kriisiin yhdistyy myös trauma.

Kriisissä olevan kohtaaminen kulkee sokista ymmärrykseen

Kriisi kulkee sokista reaktiovaiheen ja kriisin käsittelyn kautta elämässä uudelleen suuntautumiseen. Kriisiytyneen kohtaamisessa on tärkeää pysyä rauhallisena, pyrkiä vakauttamaan tilanne ja antaa kriisin kohdanneelle tilaa työstää tapahtunutta.

Läsnäololla ja kuuntelulla on, erityisesti kriisin alussa, tärkeä merkitys. On tärkeää olla tunkeilematta ja samalla viestiä luottamusta, ystävällisyyttä ja kiinnostusta. Mitä toivottomammalta tuntuvasta tilanteesta on kyse, sitä tärkeämpää toivon kannattelu on.

Krisiissä olevalle tulisi muodostua kokemus kuulluksi ja lohdutetuksi tulemisesta. On hyvä olla huomaavainen muiden ihmisten kriisireaktioita kohtaan. Meillä jokaisella on hyvät ja heikot hetkemme kriisin edetessä. Siitä syystä vuorovaikutuksessa on hyvä olla avoin, rehellinen ja vastaanottava. Samalla vaaditaan kykyä myötätuntoon ja hienotunteisuutta.

Miten itseään voi auttaa kriisin yli?

Kannattaa ajatella, että kriisit, menetykset ja suru kuuluvat elämään. Niiltä meistä yksikään ei voi välttyä. Kriisitilanteessa on hyvä keskittyä meneillään olevaan päivään, koska tulevaisuuden liiallinen ajattelu voi ahdistaa ja synkistää mielen turhaan. Meistä kukaan ei osaa ennustaa tulevaisuutta, joten siihen on turha kuluttaa ylimääräistä energiaa.

Tunteiden on annettava tulla ja otettava kaikki tunteet vastaan avoimesti. Siitäkin huolimatta, että se on välillä kivuliasta. Voimakkaatkin tunteet menevät lopulta ohi ja mieli tyyntyy.

On hyvä pitää huolta riittävästä levosta. Kriisitilanne on perusarkeen verrattuna oikea energiasyöppö. Siitäkin syystä kotona on osattava sopia poikkeusolojen arki- ja viikkorutiineista. Ne auttavat jaksamaan.

Kotiin tai kodin lähelle voi tehdä viihtyisän paikan, johon voi vetäytyä itsekseen rauhoittumaan ja vaikka lukemaan hyvää kirjaa tai kuuntelemaan lempimusiikkia. Fyysinen vetäytyminen turvalliseen paikkaan on mielelle tarpeellista, kun todellisuus tuntuu liian raa´alta.

Kannattaa kannustaa itseään ja muita unelmoimaan ja haaveilemaan. Ne kantavat läpi vaikeimpienkin hetkien. Unelmointi ei maksa mitään, eikä sitä voi mikään mahti tai kriisi ottaa pois.

Mitä pitäisi ajatella elämästä poikkeustilassa?

Kansallisessa poikkeustilassa on tärkeää kantaa kortensa kekoon. Auttaa muita omien voimavarojen mukaan, pidättäytyä levittämästä väärää tietoa ja noudattaa viranomaisten ohjeita. Kansalaisten tuki auttajille on sankarillinen teko. Sankareita eivät siis ole yksin auttajat vaan jokainen, joka nopeuttaa ja auttaa heidän työtään.

On hyvä ajatella, että olemme kaikki tässä tilanteessa yhdessä. Selviämme tästä yhdessä, kuten aina aiemminkin. Kriisissä kasvaa uuden alku, vaikka se tuntuisi välillä kuinka surkealta tahansa. Jos omat voimavarat eivät riitä kriisin keskellä selviämiseen tai sen jälkeen, on aika hakea ammattiapua.

Jos olet kiinnostunut tutkimaan kriisiä tarkemmin, niin Skhole on julkaissut maksuttoman Akuutin traumaattisen kriisin perusteet -verkkokurssin. Voit aloittaa kurssiin tutustumisen klikkaamalla tästä.

Lue myös: Koronavirus tarkoittaa yhtä asiaa – Nyt on saatava rasvaa ja sokeria!

Blogin tekstin tarjoaa Skhole. Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.