Kurkistus kulisseihin

Tiesitkö, että Skholen kulissien takana tapahtuu jatkuvasti kehitystyötä?

Viimeisin parannuksemme on luentojen tekstiversion selkeyttäminen ja näkymän rauhoittaminen. Päivityksen myötä tekstisisältöjämme voi lukea miellyttävästi, kuten kirjaa, niin että silmiä täytyy liikuttaa mahdollisimman vähän ja huomio säilyy sisällössä. Saat näkyviin luennon tekstiversion luennossa klikkaamalla teksti- tai ääni-muodon ikonista luennon oikeassa yläkulmassa.

Mielestämme verkossa opiskelun täytyy olla helppoa, joten mietimme jatkuvasti keinoja käyttökokemuksen parantamiseksi. Keräämme myös jatkuvasti palautetta, jota hyödynnämme palvelun kehityksen suunnittelussa. Haluamme tarjota asiakkaillemme helpon, intuitiivisen, kätevän ja tehokkaan käyttökokemuksen. Ilman jatkuvaa kehitystyötä tämä ei olisi mahdollista.

Pyrimme tekemään kehitystyön niin, että siitä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa palvelun käyttäjille. Päivitykset tehdään sellaisina päivinä ja kellonaikoina, jolloin palvelussa on mahdollisimman vähän käyttäjiä. Isommista muutoksista toki tiedotetaan, mutta palvelun ylläpito vaatii myös paljon töitä, joita tavallinen käyttäjä ei välttämättä edes huomaa.

Listaamme tehdyt päivitykset sivuillemme. Löydät ne klikkaamalla ? -symbolia palvelumme oikeassa yläkulmassa ja valitsemalla “Tietoa päivityksistä”. Tekniikan tiimimme työkieli on englanti, joten myös päivitykset on kirjattu englanniksi.

Jos sinulla on mielessäsi kehitysehdotuksia tai parannuksia, voit jättää palautetta esimerkiksi chatin kautta tai sähköpostilla your@skhole.fi.

Blogin tekstin tarjoaa Skhole. Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.