Lääkehoidon osaaminen

Lääkehoidon osaaminen

Lääkehoito on keskeinen osa hoitotyötä. Työnantaja on vastuussa potilasturvallisuudesta, mutta yksittäinen työntekijä on vastuussa omasta tekemisestään (Valvira 2017). Oman vastuun tunteminen on hoitotyössä ensiarvoisen tärkeää. Millä tolalla oma lääkehoidon osaamisesi on?

On tärkeää muistaa, että terveydenhuollon ammattihenkilönä, esimerkiksi sairaanhoitajana tai lähihoitajana olemme itse vastuussa omasta työskentelystämme. Monesti ajatellaan lääkehoidon osaamista vain lääkelaskujen suorittamisena, mutta todellisuudessa lääkehoito on varsin laaja kokonaisuus. Lääkehoitoon kuuluu muun muassa lääkkeiden annostelu, valmistaminen käyttökuntoiseksi, aseptiikka, lääkkeiden jakaminen, lääkityksen vaikutusten arviointi ja seuranta, haittavaikutusten arviointi ja seuranta, lääkehoidon kirjaaminen, lääkehoidon ohjaaminen sekä konsultaatio muiden ammattiryhmien kanssa (Sneck 2016).

Työpaikalla työnantaja voi vaatia peruskoulutuksen lisäksi lisäkoulutusta lääkehoitolupia varten. Käytössä osaamisen varmistamiseksi voi olla erilaisia lääkehoidon osaamista mittaavia testejä. (Valvira 2017.) On tärkeää ammattilaisena tunnistaa oma osaamisen taso. Omaan lääkehoidon osaamiseen ja hoitajan vastuuseen lääkehoidon osalta pääset tutustumaan lääkehoidon kurssilla Skholen verkko-oppimisalustalla.

l--kehoito-1Kurssi alkaa lääkehoidon perusteilla. Lisäksi kurssi sisältää kolme muuta osiota ja itseopiskelutestin.

Oma näkemys

Sairaanhoitajat itse arvioivat lääkehoidon osaamisensa hyväksi (Sneck 2016, Luokkamäki, Vehviläinen-Julkunen, Saano & Härkänen 2016). Lääkehoidon turvallisuus perustuu osaamiseen, mutta täytyy muistaa, että ammattilaistenkin täytyy ylläpitää ja päivittää omaa lääkehoidon osaamistaan. (THL 2015, Ritmala-Castrén 2006.) Lääkelaskut ovat yksi aihealue, joista eniten toivotaan lisäkoulutusta (mm. Luokkamäki ym. 2016). Skholelta löytyy kurssi pelkästään lääkelaskujen harjoitteluun. Lääkelaskuja voi harjoitella monella tavalla, toiset laskevat laskuja yhdessä kollegan kanssa, monet turvautuvat myös oman lähipiirin tukiopetukseen ja jotkut työpaikat järjestävät laskupajoja. Mitkä on Sinun parhaat vinkit lääkelaskuihin?

l--kelasku Kurssi sisältää nämä ja kolme muuta osioita sekä itseopiskelutestin.

Edellä mainittujen kurssien lisäksi Skholen kursseiltä löytyy muitakin lääkehoitoon liittyviä kursseja. Lääkeaineryhmiin pääset tutustumaan Skholen verkkokurssilla, jossa käsitellään kattavasti kaksitoista eri lääkeaineryhmää. Osioina on muun muassa verenpainelääkkeet tai diabeteslääkkeet. Lisäksi Skhole tarjoilee suppean lääkehoidon kurssin ja erikseen pääset tutustumaan PKV-lääkkeisiin tai erityispiirteisiin ikääntyneiden lääkehoidosta. Skholen alustalle voi tilata ilmaiset kokeilutunnukset tästä! Jos olet korkeakouluopiskelija, niin selvitä onko koulullasi käytössä Skholen verkko-oppimisalusta!

Lähteet:
Luokkamäki S, Vehviläinen-Julkunen K, Saano S & Härkänen M. 2016. Sairaanhoitajien lääkehoidon osaaminen heidän itsensä arvioimana. Tutkiva hoitotyö 14 (2), 23-31.
THL. 2015. Turvallinen lääkehoito - Opas lääkehoitosuunnitelman tekemiseen
sosiaali- ja terveydenhuollossa. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/129969/URN_ISBN_978-952-302-577-6.pdf
Ritmala-Castrén M. 2006. https://sairaanhoitajat.fi/artikkeli/stm-opastaa-laakehoitoon-turvallisuutta-laakehoitosuunnitelman-avulla/
Sneck S. 2016. Sairaanhoitajan lääkehoidon osaaminen ja osaamisen varmistaminen. http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789526210667.pdf
Valvira. 2017. Lääkehoidon toteuttaminen. https://www.valvira.fi/terveydenhuolto/hyva-ammatinharjoittaminen/laakehoito/laakehoidon_toteuttaminen

Blogin tekstin tarjoaa Skhole

Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.

Kokeile Skholea kaksi viikkoa ilmaiseksi!