Loppuunpalamisen pelko

Ei minulla, mutta muilla. Minusta.

Kannattaisiko himmata? Mistä sä ammennat tota iloa? Kuinka sä oikein viitsit? Ajattelitko kauankin jaksaa? Näihin kysymyksiin olen törmänny viime aikoina. Saan myös positiivista palautetta työstäni (iso kiitos kaikille siitä), mutta mikä siinä onkaan, kun negatiivinen palaute ja kommentointi jää mieleen päällimmäiseksi ja huonot asiat voittavat monesti hyvät? Usein mietin myös sitä, onko työtäni kommentoivilla tai kysymyksien esittäjillä aito pelko jaksamisestani vai odottavatkohan he hetkeä jolloin pääsisivät sanomaan että mitä minä sanoin?!

Loppuunpalaminen

Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun parisen vuotta sitten aloin säännönmukaisesti tehdä työtä avoimemmin, vastaanottohuoneeni ulkopuolella, useissa somekanavissakin. Ajattelin, että täydellinen avoimuus ja uudet työtavat hyödyttävät asiakkaitani ja tuovat minut lähemmäksi ja helpommin tavoitettavaksi. Myös asiakasmäärieni kasvu sekä asiakkaiden kasvava palveluntarve haastoi ajattelemaan työtäni uudella tavalla. Aloin tietoisesti kertomaan uusista työtavoistani ja nostin keskusteluun tarpeen tehdä terveyden edistämistä nuorten kanssa erilailla, poiketen ehkä totutusta. Tiesin kyllä avoimuudella altistavani itseni arvostelullekin, mutta halusin kertoa, että uusilla työtavoilla olen säästänyt aikaa, saanut kaikki asiakkaat hoidettua ja olen innostunut työstäni uudella tavalla, kokenut ennennäkemätöntä työnimua.

Tästä se riemu sitten repesi. Iloa ja innostustani ihmeteltiin, ihmetellään edelleenkin. Varoitellaan, että itku pitkästä ilosta ja reippaudesta seuraa ilman muuta romahdus. Näinkö se on? Pitääkö (terveyden)hoitotyötä tehdä edelleen näkymättömästi, kaikessa hiljaisuudessa ilottomasti? Eikö avoimesti voi kertoa, että pitää työstään ja haluaa sitä kehittää? Onko innostuksensa avoimesti näyttävä työmarkkinoilla uhka? Sillä ennen kuin otin askeleet avoimuuteen, kukaan, ei kukaan, ollut huolissaan jaksamisestani.

Loppunpalaminen ei todellakaan ole leikin asia ja kommentit työstäni ovat saaneet minutkin miettimään, onko se todellinen uhka minulle juuri nyt. Olen miettinyt, mitkä merkit voisivat siitä varoittaa. En koe olevani stressaantunut, koen hallitsevani kiirettä, saan onnistumisen kokemuksia ja viihdyn asiakkaitteni parissa erinomaisesti. Koen, että työhyvinvointini, jaksamiseni ovat hyvällä tasolla. Toki kuormitun välillä, minäkin. Minua eniten kuormittavat hyvin yleisesti työelämässä haasteiksi mainitut asiat kuten tiedonkulku ja hoitotyössä yhä enemmän aikaa vievä kirjaaminen. Mutta mielestäni käsittelen työni haasteita niin, että jaksan kyllä!

Työssä jaksaminen ja loppuunpalamisen ennaltaehkäisy on merkittävä asia työyhteisöissä ja siitä on puhuttava enemmän avoimesti. Työssä jaksaminen on hyvinkin yksilöllistä ja olisi upeaa, jos kaikkien toiveet mielekkäästä työstä voitaisiin ottaa huomioon. Monesti tuntuu siltä, että kuormittavat tekijät ovat työyhteisöperäisiä, ei niinkään työstä tai työn sisällöstä johtuvia. Positiivinen palaute, viestinnän taito, esimiestyö, arvostava kohtaaminen. Tässä asioita, jotka minusta vaikuttavat kovasti työssä jaksamiseen. Mutta myös yksityiselämässä tapahtuvat asiat vaikuttavat työhön, tietty. Hullunmylly kotona, kaikkine haasteineen, asettaa paineita myös töissä. Työssäkin voi paremmin kun kotiasiat ovat tasapainossa ja itselle ja omille ajatuksille ja voimavaroja vahvistaville tekemisille on aikaa.

Mä yritän pitää työkyvystäni huolta liikunnalla, karvakavereita rapsuttamalla sekä ystäviä tapaamalla. Yritän keskittyä huonon sijaan hyvään, vahvistaa positiivista entistä paremmaksi ja jatkaa työilosta puhumista. Mitä mieltä sinä olet? Kerro, mitkä asiat tukevat / uhkaavat työssä jaksamistasi? Onko (hoito)työ juuri nyt uhka hyvinvoinnillesi vai sitä vahvistava tekijä?

Kuulemisiin !

Blogin tekstin tarjoaa Skhole. Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.