Miltä itsemurhaa yrittäneen auttaminen tuntuu?

Miltä itsemurhaa yrittäneen auttaminen tuntuu?

Itsemurhaa yrittäneen auttaminen on hoitajalle tunteiden vuoristorata. Ensimmäisessä kohtaamisessa ovat usein läsnä suru ja pelko. Miten autettava on ajautunut tällaiseen umpikujaan ja kykenenkö auttamaan häntä?

Seuraavaksi kysyn, miten hän voi. Yleensä vastauksena ei ole riemunkiljahdus, vaan syvä toivottomuus, voimattomuus ja ajatus lohduttomasta huomisesta. Vastaus on usein, että kaikille olisi parasta, jos vain katoaisin ja lakkaisin olemasta. Se ahdistaa minua, mutta olisin hoitajana väärässä ammatissa, jos minua ei ahdistaisi ihmisen kohtaaminen, joka on juuri yrittänyt riistää henkensä.

On tärkeää pyrkiä ammatillisesti erottamaan omat tuntemukset, tunteet ja ajatukset autettavan kertomista asioista. Se on haastavaa, koska myötätunnon ilmaiseminen vaatii avoimuuden lisäksi autettavan saappaisiin asettumista. Mitä vakavampi autettavan tilanne on, sitä voimakkaammaksi omat avuttomuuden, turhautumisen ja pelon tunteet yltyvät. Ne on tiedostettava ja työstettävä osana vuorovaikutuksellista hoitotyötä.

Sairaanhoitajana minulta vaaditaan kykyä kuunnella ja olla läsnä. Ymmärtää, että autettava on ollut tilassa, jossa hän ei ole kyennyt ajattelemaan järkiperäisesti ja ratkaisu on tehty niillä resursseilla, jotka hänellä on tekohetkellä ollut käytettävissä. Samalla on saatava kuva autettavan itsemurha-ajatuksista ja -aikomuksista. Vastoin ennakkoluuloa toivottomuudesta, kuolemanajatuksista, itsetuhoisuudesta tai itsemurhaimpulsseista kysyminen ei lisää itsemurhariskiä.

Kysyn rauhallisesti asioita, kuten osaako autettava sanoa, mistä itsetuhoajatukset johtuvat tai miten voimakkaita itsetuhoisuuteen liittyvät ajatukset ovat. Pyrin myös selvittämään, kokeeko autettava tarvitsevansa apua ajatustensa selvittämiseen. Se vaatii sisua ja käytännönläheisyyttä. On tasapainotettava autettavan tunnetilaa ja kerrottava, että tilanteesta on mahdollista päästä yli konkreettisella hoitosuunnitelmalla elämän jatkumiseksi.

Milta--itsemurhaa-yritta-neen-auttaminen-tuntuu_26.7.2018_Pexels-1

Sairaanhoitajana saan olla osa työryhmää, jolle autettava voi purkaa synkät kokemuksensa. Vetää nöyräksi ajatella, että on yksi työryhmän jäsenistä, joka voi saada autettavan näkemään uudelleen tärkeät ja elämisen arvoiset asiat. Mutta vain, jos on toivoa. Siksi yksi tärkeimmistä hoitajan tehtävistä on kannatella toivoa ja terveyttä, kun autettava tai hänen läheisensä eivät ole löytää niitä omin voimin.

Sairaanhoitajana on hyvä pitää mielessä, kuinka tärkeää itsemurhaa yrittäneen hoitotyö on maassa, jossa keskimäärin joka päivä kaksi ihmistä päättää päivänsä itse. Parin vuoden takaisia tilastolukuja verrattaessa itsemurhia tehtiin kolme kertaa liikennekuolemia useammin. Itsemurhayritysten määrän arvioiminen sen sijaan on vaikeaa, vaikka autettavia hoitajalla riittää. Kaikki yritykset kun eivät johda hoitokontaktiin.

Kehittämishankkeiden ja tutkimusten tulosten tarkasteleminen auttaa säätelemään etäisyyttä käytännön hoitotyöhön ja oppimaan uutta. On tärkeää, että auttajien työtä kehitetään parhaillaan kahdessa valtion rahoittamassa itsemurhien ehkäisyhankkeessa (THL ja Utsjoen kunta). Lisäksi Duodecim on aloittanut kesäkuussa uuden käypä hoito -suosituksen laatimisen. Suosituksen tavoitteena on luoda yhtenäiset ja vaikuttavat käytännöt itsemurhien ehkäisemiseen ja itsemurhaa yrittäneiden hoitoon.

Miltä itsemurhaa yrittäneen auttaminen minusta sitten tuntuu? Ei siihen ole yhtä oikeaa sanaa tai vastausta, koska herkän hoitotyön aikana työstettävien tunteiden kirjo on niin laaja. Sitä on iloinen ja helpottunut autattavan onnistuessa, turhautunut hoidon junnatessa näennäisesti paikoillaan ja toiveikas hoidon edetessä pieninkin valonpilkahduksin eteenpäin. Yksi tunne on kuitenkin ylitse muiden, ylpeys yhdessä toipujan kanssa tekemästämme työstä.

Lue myös: Miten hoitaja jaksaa työssään

Tutkittua tietoa aiheesta

Berglund S, Åhström S, Lindgren BM. 2016. Patients' Experiences After Attempted Suicide: A Literature Review. Issues Ment Helath Nurs. 37(10):715–26.

Blades CA ym. 2018. The benefits and risks of asking research participants about suicide: A meta-analysis of the impact of exposure to suicide-related content. Clin Psych Rev 64, 1–12.

Chi MT ym. 2014. Healing and recovering after a suicide attempt: a grounded theory study. J Clin Nurs. 23(11-12):1751–59.

Hagen J, LoaKnizek B, Hjelmeland H. 2017. Mental Health Nurses' Experiences of Caring for Suicidal Patients in Psychiatric Wards: An Emotional Endeavor. Archives of Psychiatric Nursing 31(1):31–37.

Holmberg J. Itsetuhoisuus. 2016. Teoksessa Hoitajana mielenterveys- ja päihdehoitotyössä. Helsinki: Edita, 105–109.

Kukkonen M ym. 2017. LINITY-menetelmä itsemurhien ehkäisyyn. Perheterapia 1/17:26–41.

Mann JJ ym. 2005. Suicide prevention strategies: a systematic review. JAMA 294(16):2064–74.

Meerwijk EL ym. 2016. Direct versus indirect psychosocial and behavioural interventions to prevent suicide and suicide attempts: a systematic review and meta-analysis. Lancet Psychiatry 3(6):544–54.

Suomen virallinen tilasto 2016. 6. Itsemurhien määrässä lievää kasvua edellisvuodesta. Saatavana: www.stat.fi.

Suomen virallinen tilasto 2016. 6. Tieliikenneonnetto-muustilasto. Saatavana: www.stat.fi .