Minkälaista liksaa terkka repii?

Minäkin upotan nyt lusikkani palkkasoppaan. Tässä se nyt on, minun palkkani. Kaiken kansan nähtävillä. Tämä terveydenhoitaja tienaa tällä hetkellä tämän verran. Tällä mennään.

Mä en ole ikinä piilotellut mun palkkaa. Jos joku on sitä kysynyt, niin oon aina rehellisesti vastannut. En ole myöskään henkilökohtaisesti ollut kovin kiinnostunut palkasta. Olen sitten kai "alistunut kohtalooni" ja todennut ja tiedostanut hoitoalan palkkatason jo paljon ennen kuin edes opiskelin alaa. Toki minusta(kin) koko hoitoalan henkilökunta ansaitsisi roiman palkankorotuksen, mutta se taitaa olla utopiaa.

terveydenhoitajan-palkka

Mutta pitäisikö tässä sitten olla enemmän kiinnostunut? Huutaa palkkatasa-arvoa, työn vaativuuden lisää, toimenpidepalkkioita tai lisää lomapäiviä? Pitäisikö nousta barrikadeille vai olla sitten vaan tyytyväinen nykytilaan?

Mä olen tätä kirjoittaessani ollut hoitoalalla reilu 8 vuotta, joten odotettavissa on ainakin yksi palkankorotus työkokemuslisän muodossa kunhan 10 vuotta tulee täyteen. Mietin kyllä, että olisi joskus huippua saada jotain bonusta, vaikka hienosti tehdystä työstä tai koulutuksien suorittamisesta. KV-TES antaisi siihen myös mahdollisuuden kertapalkkion muodossa. Se voisi sitouttaa työntekijää vielä loistavampaan työhön ja nostaa työtyytyväisyyttä. Mutta vaikka aika tyytyväinen olenkin vallitsevaan tilanteeseen, enkä jaksa nähdä hirveää vaivaa palkkauksen parantamiseksi, kyllä minuakin sieppaa pari asiaa. Ensiksi. Jos joku toisella alalla työskentelevä, 5000 €:n kuukausipalkkaa nauttiva henkilö alkaa esim. jossain ruokapöytäkeskustelussa kiukuttelemaan siitä, että hänen palkkansa ei vastaa työn vaatimaa vastuuta, niin kiljun kyllä hänet hiljaiseksi. Ja toiseksi. Lomarahojen leikkaus. Se kuuluisa joku saisi tulla vääntämään mulle rautalangasta ja näyttämään toteen konkreettisesti sen, mitä minun lomarahojeni leikkauksella saatiin aikaiseksi tämän maan hyväksi !! Mutta niin kuin sanoin, näillä mennään.

Mutta, millä muulla työnantaja voi houkutella työntekijöitä kuin palkalla? Mitkä asiat ratkaisevat kun valitaan työpaikkaa vaikka kahden eri työnantajan väliltä? Ratkaiseeko työnantajan maine tai etenemismahdollisuudet? Entä mitä työnantajan tulee tarjota työntekijälle ja kuinka työnantaja sitouttaa työntekijän tekemään huippuduunia, jos se ei voi tarjota lisää liksaa?

Minut saa sitoutumaan, jos koen tekeväni merkityksellistä työtä. Minulle pitää tulla tunne siitä, että myös työnantaja toteaa työpanokseni olevan merkityksellistä koko organisaatiolle. Merkityksellisyyden kokemukseen vaikuttaa se, että saan vastuuta ja vapautta työssäni. Saan kehittää työtä ja tuoda näkemyksiäni esille. Kun tunnen näin, se sitouttaa minut vahvemmin organisaatioon ja saa minut antamaan itsestäni enemmän. Minulle tärkeää on myös se, että työnantaja näkee työtehtäväni laajasti eikä rajoittavasti ja tukee minua rikastamaan työtäni omista lähtökohdista käsin. Saan itse valita yhteistyökumppaneita, saan osallistua työnkiertoon, saan verkostoitua. Saan löytää itse ne tekijät, jotka minua motivoi, innostaa ja inspiroi. Myöskään yleisen ilmapiirin merkitystä en voi korostaa tarpeeksi. Hyvä fiilis työyhteisössä henkii jokaisen työntekijän, mutta myös asiakkaan arvostamista.

Toki pidän myös niistä pienistä eleistä mitä työnantajani Hämeenkyrön kunta tällä hetkellä tarjoaa. Muutaman kympin ePassin, henkilöstön liikuntavuoroja, henkilöstöillan kerran vuodessa jne. Pääsen myös todella kiitettävästi osallistumaan täydennyskoulutuksiin, joka on itselleni äärimmäisen merkittävää.

Kerro sinä nyt, mitkä asiat saavat sinut sitoutumaan, mitkä asiat ovat ratkaisseet työpaikan valinnan ja onko palkka sinulle pääasia.

Kuulemisiin :)

Blogin tekstin tarjoaa Skhole. Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.