Mitä jos jonain päivänä olisin työtoverisi?

Kahden viikon takaisessa postauksessani lupasin kirjoittaa siitä, kuinka olen havainnut opiskelijoihin suhtauduttavan yleisellä tasolla. Aihe on laaja, sillä kokemuksia ja näkökulmia asiaan on niin paljon. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on kuitenkin vedota erityisesti sinuun, hoitoalan ammattilainen, joka päivittäisessä arjessasi kohtaat opiskelijoita.

Koen, että opiskelijan roolissa ollessani minua on kohdeltu suurimmaksi osaksi kunnioittavasti, siitä olen kiitollinen. Väheksymistä esiintyy silti aivan liian paljon. Se ei välttämättä kohdistu juuri minuun, vaan ennemminkin meihin. Meihin opiskelijoihin, tulevaisuuden työntekijöihin. Väheksymiseen liittyy usein voimakkaasti yleistetty kielteinen mielikuva siitä, millaisia me opiskelijat olemme. Sanomattakin on selvää, että todellisuudessa nuo yleistykset koskevat vain marginaalista osaa opiskelijoiden suuresta massasta.

Itsensä puolustamisen ylitsepääsemätön vaikeus

Kuukausi sitten harjoittelussa ollessani olin tutustumassa harjoitteluyksikköni ulkopuolisen sairaanhoitajan toimenkuvaan. Hänen työkenttäänsä kuului koko sairaala, joten aamupäivämme kului eri osastoilla työtehtävien parissa vieraillen. Eräälle osastolle mennessämme minut esiteltiin opiskelijana yhdelle osaston henkilökuntaan kuuluvalle hoitajalle. Tervehdin reippaasti kyseistä hoitajaa saaden vastaukseksi vain lyhyen silmäyksen. Läsnäolostani sen enempää välittämättä tuo hoitaja tokaisi kuuluvaan ääneen sekä silmiään pyöritellen minut esitelleelle sairaanhoitajalle, että ”voi ei, ajattele mihin me joudutaan jossain vaiheessa, kun noita tulee vain enemmän ja enemmän”.

Hiljaisuus. Sairaanhoitaja, jonka mukana kuljin, oli hiljaa. Minä olin hiljaa. Kiusallinen tilanne laukesi puheenaiheen vaihtoon, mutta itselleni jäi tilanteesta ikävä maku suuhun. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, eikä varmasti viimeinen. Oma reaktioni näissä tilanteissa on harmillinen. Hei itsekunnioitus, missä oikein luuraat silloin, kun sinua tarvitaan? Muutama viikko sitten Rayan Hämäläinen kirjoitti äärimmäisen osuvasti niistä syistä, joiden vuoksi nuorten hoitajien on vaikea puolustautua ikävää kohtelua kohdatessaan. Allekirjoitan hänen tekstinsä, sillä vastaavanlaisissa tilanteissa yllätyn kohtaamastani töykeydestä niin suuresti, että jään suorastaan sanattomaksi.

Sen vuoksi minulla olisi sinulle, hoitotyön ammattilainen, kaksi tärkeää asiaa ajateltavaksi.

1. Muista, että olet ollut itsekin joskus opiskelija.

2. Muista, että jonain päivänä saatan olla työtoverisi.

Minkä taakseen jättää, sen saattaa edestään löytää

Hoitotyön parissa vietetyt vuosikymmenetkään eivät pyyhi pois sitä tosiasiaa, että joskus sinäkin olet aloittanut työurasi alusta. Joskus sinäkin olet opetellut asioita ja jännittänyt sitä, että osaatko ja pystytkö. Minä ja opiskelijatoverini elämme sitä aikaa nyt. Olen varma, että ymmärrät, ettei tarpeettoman mielipahan aiheuttaminen edistä kenenkään oppimista. Hyvät ihmiset ja kauniit sanat muistetaan, mutta vielä paremmin mieleen jäävät huonosti käyttäytyvät ihmiset. Tämä on haaste erityisesti silloin, kun opiskelija siirtyy valmistumisensa jälkeen työelämään ja mahdollisesti samaan työyksikköön sellaisen ihmisen kanssa, joka on jäänyt mieleen vain ilkeiden sanojensa myötä. Sitten ihmetellään, miksi yleinen työilmapiiri on niin huono ja mitä asialle voisi tehdä.

Minulla on ajatus siitä, mitä asialle voisi tehdä. Kohtele toista ihmistä hyvin, oli hän sitten opiskelija, vastavalmistunut hoitaja tai hoitotyön vanha konkari. Tervehdi ja hymyile. Kiitos ei liene liikaa silloin, kun olet saanut tarvitsemasi avun. Auta itse, jos voit. Anna positiivista palautetta. Kannusta ja auta kehittymään, älä alista ja lyttää. Jos kuitenkin teet niin, pyydä anteeksi. Mikäli joku kohtelee sinua huonosti, älä lähde siihen mukaan. Kun sinun tekee mieli vastata tuleen tulella, muista, että palokunnat käyttävät yleensä vettä. Yksinkertaisia asioita, mutta eivät mitään itsestäänselvyyksiä.

Mikäli siellä ruudun takana on työelämässä olevia hoitajia, niin olisi hienoa kuulla, että kuinka sinun työyhteisössäsi suhtaudutaan opiskelijoihin? Nähdäänkö opiskelijat tulevaisuuden voimavarana vai ennemminkin taakkana? Jos ruudun takana on opiskelijoita, niin olisi mukava kuulla millaista kohtelua juuri sinä olet kohdannut työkentillä.

Iloista viikonloppua juuri sinulle!