Näkymätön uhka koronavilkkuu!

En olisi uskonut kirjoittavani koronasta, josta me olemme saaneet kuulla ja lukea lähes yliannostuksen verran. Feediin ja uutisvirtaan tulvii koronauutisia ja -posteja puuduttavat määrät ja on vaikeaa innostua enää keskustelemaan samoista teemoista. "Miksi ihmiset puhaltavat kauppajonoissa niskaan, miksi jotkut uhmaavat uhkaa matkustelemalla ja bilettämällä ravintoloissa ja miksi koulut pitää pitää auki?"

Viestimet pursuavat ohjeita, kuinka liikkua ja olla ihmisten keskellä turvallisesti, kuten ohjeita käsien pesuun, totuuksia käsihuuhteen käytöstä ja käsien pesun hyödystä sekä näiden eroista. Myös ohjeita siitä, miten puet suusuojan ja mikä on riittävä suoja ja niin edespäin. Virus on ärsyttävän läsnä kaikessa ja pyörittää arkemme sormensa ympärille.

Eikö saisi välillä jo hengähtää ja lakata varomasta sekä pelkäämästä? Vai onko tämä sellainen näkymätön uhka, että voi valita myös suhtautuvansa piittaamattomasti?

Niinpä ajattelin, että tästä näkymättömästä uhasta haluan kirjoittaa, niistä huolista ja peloista, jotka vellovat aiheen ympärillä ja joihin minäkin joudun vastaamaan ammatillisesta näkökulmasta.

Koronavilkku vilkuttamaan puhelimiin!

Näkymättömät uhat ovat siten haastavia, etteivät ne näy, eivätkä kuulu, maistu tai edes haise. Samalla tavalla näkymättömistä uhista olen jo yli 20 vuotta varoitellut toimiessani ensiapu- ja hoitotyön opettajana. Olen muistuttanut ja puhunut sähkön-ja kemikaalien vaaroista ja tietenkin tuleville hoitajille mikrobeista ja aseptiikasta. Mikään aistimme ei tunnista näitä edellä mainittuja, eikä siis myöskään COVID-19 virusta.

Avuksemme näkymättömän uhan tunnistamiseen on luotu THL:n toimesta Koronavilkkusovellus, jonka on jo ladannut yli miljoona kansalaista. Mutta miksi vain miljoona, vaikka tämän avulla on mahdollista tunnistaa tämän näkymätön uhankin? Onko sovellus tietoturvauhka? Onko siitä oikeasti hyötyä? Vilkun ympärillä käydään keskustelua puoleen ja toiseen ja näppärimmät ovat jo ehtineet tehdä siitä erilaisia vitsejä ja jopa erilaisia salaliittoteorioita viuhuu sosiaalisessa mediassa.

Miten säilyttää maltti kriittisyydessä ja ajattelussa, tunteissa ja toiminnassa?

Kriittisyys ja oma ajattelu kaiken suhteen on aina tervetullutta, koska muutenhan olisimme vain ajatteluun kyvytön lammaslauma, joka uskoon kaiken ja tekee niin kuin käsketään ja vain kuvittelee olevansa vapaa päättämään asioistaan. Mutta miten säilyttää maltti kriittisyydessä ja ajattelussa, tunteissa ja toiminnassa?  

Minä olen ladannut vilkun, joka ei ole vielä vilkuttanut, mutta siltikään se ei tarkoita, ettenkö olisi voinut saada virusta. Suuri osahan väestöstä ei ole vielä sovellusta ladannut eivätkä kaikki sitä halua ladata.

Pätevää ja ajantasaista tietoa kyllä on, mutta kelpaako se meille

Koronakriisin alussa THL:n laitoksen infosivut keräsivät kritiikkiä ja epäilyjä, vaikka näiltä sivuilta kuka tahansa voi tarkistaa ajantasaiset ohjeet tartunnan leviämisen ehkäisemiseksi sekä saa tietoa nykytilanteesta.

Myös erilaisia verkkokursseja tehtiin nopealla aikataululla antamaan tietoa myös ammattilaisille, kuten Skholen COVID-19 verkkokurssi ja verkkokurssit infektioiden ehkäisystä, käsihygieniasta ja mikrobiologiasta .

Pätevää ja oikeaa tietoa on siis saatavilla, mutta miksi käytämme energiaa epäilyyn ja kritisointiin sen sijaan, että käyttäisimme sitä itsemme ja ympäristömme turvallisuuden varmistamiseen? Toisaalta hoitotyön ammattilaisina olemme pettyneitä siihen, että kaikki tahot ja työnantajat eivät pidä uhkaa yhtä todellisena kuin me. Näin voisi tulkita seurattuaan hoitajien ja hoitotyön opettajien keskustelua.

Miten siis myös minä hoitajana ja opettajana kannan vastuun ja samalla suojaan ympäristöäni?

Pelko arjessa

Vaikka pidän itseäni hyvin maltillisena tällaistenkin uhkien suhteen ja suhtaudun COVID – 19 virukseenkin ammatillisesti ja mikrobiologiaa sekä aspetiikkaa ymmärtäen, olen silti selvästi alitajunnassani enemmän huolissani kuin luulinkaan. Näin näet unta, että pidin valmennusta jollekulle ryhmälle. Kesken puheeni minua rupesi yskittämään ja yskin kainalooni, kuten ohjeen mukaan tulee tehdä. Selittelin osallistujille, että ”ei tämä koronaa ole”. Samaan aikaan unimaailman minä koki valtavaa huolta ja syyllisyyttä siitä, että entä jos minulla onkin tartunta ja levitän sitä tietämättäni ympäristööni. Unessakaan huoleni ei kohdistunut itseeni, vaan ympärillä oleviin ihmisiin.

Voiko tähän suhtautua kevyesti ja entäs jos sössin?

Kyllä, herättyäni tunnustin itselleni, että en kuitenkaan suhtaudu asiaan kylmänviileästi. Samalla pohdin sitä, kuinka se ei arjessa ole helppoa minullekaan muistaa jatkuvasti tämä uhka ja toimia vastuullisesti. Esimerkiksi taannoin kauppakeskuksessa jouduin irrottamaan suu-nenäsuojani pystyäkseni imuttamaan ostamaani smoothieta ja tietenkin tämä ainoa suojani tippui maahan.

Mieleeni pompsahti sekuntien murto-osassa aseptiikan periaatteet, eli suoja on nyt sitten roskiskamaa, ajattelin. Samalla muistin nuorisolta kuulemaani ”5 sekunnin säännön”, eli maahan tippuneen karkin voi syödä, jos se on siellä alle viisi sekuntia.

Valitsin hoitajan aseptisen omatunnon mukaan sen, että heitin suojan roskiin ja liikuin sitten julkisessa liikennevälineessä ilman suojaa. Mietin, miksi minä vaivaan päätäni tällä, koska niin vain tapahtui ja pyrin seuraavan kerran toiminaan niin kuin Jankin ohjeistaa Oivallus blogissaan.

Miten muistaa samalla näkymätön uhka ja kuitenkin elää ilman ahdistusta ja pelkoa? Ja ei, viiden sekunnin sääntöä ei ole olemassakaan.

Korona-ajan opinnot

Valmiuslaki pisti keväällä koulut kiinni ja ihmisten elämää rajoitettiin erilaisin pakkokeinoin aina Uusimaalaisten liikkumisen rajoittamista myöden. Tämän etäajan jälkeen Opetusministeriö ja opetushallinto antoivat heinäkuussa ohjeet oppilaitoksille, kuinka opetus tulee jatkossa järjestää. Järjestämisohjeita on kritisoitu siitä, etteivät ne ole realistisesti mahdollisia toteuttaa ja samaan aikaan ne eivät ole riittäviä. Paluuta vanhaan normaaliin kuitenkaan ei ole ja jotenkin asia pitää järjestää.

Kukin ammattiin valmistava oppilaitos laati oman toimintastrategiansa. Osa oppilaitoksista siirtyi lähes entiseen eli lähiopetukseen, osa toteuttaa hybridimallia, eli toteuttavat osin lähi- ja osin etäopintoja ja jotkut ovat enimmäkseen etäopetusmallissa. Nämä erilaiset mallit ovat mahdollisia, koska kukaan ei nyt lain tai mukaan perusteella määrää.  

Rajoitusten purku valtakunnassa ja koulujen alku vauhditti jälleen viruksen leviämistä, minkä monet jo arvasivatkin.

Jo muutama viikko opintojen alkamisen jälkeen on raportoitu yli viidestäkymmenestä oppilaitoksesta ja päiväkodista, että tartuntoja on esiintynyt ja lukuisat ihmiset on laitettu karanteeniin.

Opettajat miettivät, kuinka pidän opiskelijat erossa toisistaan? Kuinka valvon sitä, että käsien pesu tapahtuu? Toisaalta näiden ohjeiden toistaminen opiskelijoille tuntuu paradoksaaliselta, koska virus leviää aerosolina ja maskipakkoa ei ole. Toisaalta opea saattaa jo uuvuttaa, kun kukaan ei piittaa.

Silti ope muistuttaa ja koettaa tehdä sen, mitä voi, jotta kaikkien olisi turvallista olla.

Virus kiittää ja juhlii

”Puhu johdolle” vitsi ei saisi olla todellisuutta, vaikka kaikki organisaatiot ovatkin nyt kriisijohtamisen ytimessä ja haasteita varmasti on. Yksi tartunnan kantaja riittää siihen, että kymmeniä ihmisiä laitetaan karanteeniin ja osa heistä sairastuu. Ja jos tämä karanteenissa olija ei ole oireinen, hän saattaa kapinoida tai suhtautua piittaamattomasti karanteeniin ja lähteä ihmisten keskelle, koska hän itse ei usko näkymättömän uhan tarttumiseen. Ja mehän tiedämme, mitä siitä seuraa, eli virus kiittää ja juhlii. Näin tartunnat ja pandemiat etenevät. Tehokkaita keinoja maailmassa minkään mikrobin täydelliseen pysäyttämiseen ei ole, koska olemme inhimillisiä. Mutta voimme kukin omalta osaltamme päättää olla vastuullisia, vai kuinka?

Entä voimmeko vaikuttaa muuhun kuin omaan toimintaamme? Miten sinä suhtaudut? Miten sinusta asiaan pitäisi suhtautua? Ja miksi kukaan ei kuuntele minua, ei edes lemmikkikoirani ;) ?

Katri Thurman on pulppuvan pirskahteleva, luova ja innostuva ekstrovertti sekä multitaskaaja-ajattelija. Katri on terveydenhoitaja ja sairaanhoitaja, hoitotyön opettaja, tietokirjailija ja tuleva työnohjaa. Katri harrastaa vapaa-ajallaan opintojen ja muun lisäksi teatteria, josta hän saa eväitä opetustyöhön. Katri on kiinnostunut hoitotyön ja pedagogiikan ajankohtaisuuksista, digitalisaatiosta, työhyvinvoinnista, vuorovaikutuksesta ja etiikasta sekä arvoista ja näitä hän pohtii blogissaan.