Neljä parasta asiaa työpaikan vaihdossa

Tutusta ja turvallisesta työympäristöstä vapaaehtoisesti muualle lähteminen saattaa olla epämiellyttävä, jopa ahdistava ajatus. Tässä muutamia parhaita asioita, joita työpaikan vaihto ja itsensä altistaminen uusille asioille tuovat mukanaan:

1. Joutuu pois omalta mukavuusalueelta

Oman mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen vaatii halun lisäksi rohkeutta altistaa itsensä uudelle. Joskus omalta mukavuusalueelta joutuminen pois voi tapahtua osittain, tai täysin itsestä riippumattomista syistä. Esimerkiksi puolison työ saattaa tarkoittaa perheen muuttoa kauas toiselle paikkakunnalle. Tai YT-neuvottelujen päätyttyä ei ole enää työpaikkaa.

Jokainen hoitoalan ammattilainen tai -opiskelija lienee kohdannut joskus työntekijän, jonka ammatillinen kasvu pysähtynyt ja jolta työn ilo on kateissa. Ja jonka jutuissa vilisevät olosuhteiden parantamisyritysten ja omasta urasta vastuun ottamisen asemesta ”mutkut ja sitkut”? Niinpä. Muutos on valintojen tekemistä ja epävarmuuden sietämistä. Uudessa työympäristössä odottavat, uusien töiden opettelun lisäksi, uuden työyhteisön kulttuuri ja uudet työkaverit. Uudessa työympäristössä joutuu ottamaan oman paikkansa. Tässä kohtaa ovela mukavuusmato saattaa luikerrella tajuntaan, ja ottaa ajatuksista vallan. Taistelu mukavuusmadon tarjoamaa helppoa, mutta pitkällä tähtäimellä epätyydyttävää tietä vastaan vaatii sitkeyttä. Mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen vaatii työtä, mutta se on taatusti opettavainen, ja kokeilemisen arvoinen asia.

tyo-paikan-vaihto

2. Oppii tuntemaan itsensä paremmin

Väitän, että jokainen, joka on kerran altistanut - tai joutunut altistamaan - itsensä uudelle ja astumaan oman mukavuusalueen rajojen ulkopuolelle, tekee sen myös toisen kerran. Tai kolmannen. Ehkä neljännen. Eikä kenties lopeta senkään jälkeen. Oman mukavuusalueen rajojen ylittäminen kasvattaa luottamusta omiin kykyihin. Se antaa myös varmuutta siitä, että pystyy selviytymään myös jatkossa eteen tulevista, ja joskus yllättävistäkin haasteista.

Työpaikan vaihto on iso muutos. Siihen liittyy aina myös riski. Välillä vaan pitää uskaltaa tehdä päätöksiä, joista ei ole takuuta. Helpointa lienee lähteä ennalta tuntemattomaan ympäristöön: Kun ei ole sidettä kehenkään etukäteen, ei odotuksia eikä ennakkoluuloja puolin tai toisin, huomaa, millaisiin ihmisiin tutustuu. ”Tyhjältä pöydältä” aloittaessa tajuaa myös, mitkä asiat ovat itselle olennaisia ja/tai tärkeitä. On asioita, joita ei halua viedä mukanaan. Tai toistaa. Ja on asioita, jotka haluaa mukaansa, ja joista on todennäköisesti iloa myös uusissa ympyröissä.

3. Työhön saa uutta näkemystä

Mikä tahansa ammatillisen kasvun paikka, oli kyseessä sitten työpaikan vaihto, työkierto tai peräti ammatin vaihto, tulee olemaan osa identiteettiä myös jatkossa. Joulukuun blogissani kirjoitin, että hoitoalan opiskelija voi saada jokaisesta työharjoittelusta jotain evästä tulevalle työuralle. Sama pätee jo ammatissa toimivaan hoitoalan ammattilaiseen ja työtehtävien vaihtoon. Teoksessaan "Työntekijän vastuu ja työelämätaidot" Jari Salminen puhuu henkisestä joustavuudesta. Sillä tarkoitetaan tämän päivän työelämässä tarpeellista kykyä kyseenalaistaa omia ajatuksia ja toimintamalleja. Oman mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen helpottaa Salmisen mukaan uusien tilanteiden ja asioiden kohtaamista.

Sairaanhoitajien eettisten ohjeiden mukaan ammatissa toimivan sairaanhoitajan velvollisuutena on jatkuvasti kehittää ammattitaitoaan. Lähtö uuteen tuntemattomaan, omien mukavuusrajojen laajentaminen ja itsensä ylittäminen ovat jo voitto itsessään. Avoimin ja luottavaisin mielin uutta kohti: Asiat menevät, niin kuin ne menevät. Jokaisesta työpaikasta saa uutta kokemusta ja näkemystä. Siitä huolimatta, jatkuuko matka yhdessä eteenpäin, vai palaako esimerkiksi työkierron päätyttyä entiseen työyksikköön.

4. Odottaa jokaista uutta työvuoroa innoissaan

Uuteen lähteminen tarkoittaa myös itsensä altistamista sille mahtavalle olotilalle, että odottaa taas innoissaan jokaista uutta työvuoroa. Ja huomaa saaneensa uudenlaista puhtia työntekoon. Kannattaa kokeilla! Olen hoitoalan työvuosieni aikana kuullut samassa työpaikassa tosi pitkään pysymisen syiksi muun muassa sen, että työkaverit ovat kivoja. Asia on varmasti näin, mutta kivoja työkavereita on myös muualla. On sitä paitsi tärkeää, että työn ulkopuolella on myös muita ystäviä ja muuta elämää.

Moni työpaikan kärhämä voitaisiin välttää siten, että pidetään mielessä työpaikan perustehtävä ja ammatillisuus. Työyhteisössä ollaan tekemässä työtä: Muistetaan mitkä asiat kuuluvat työpaikalle, mitkä yksityiselämään, ja mitkä ovat henkilökohtaisen ystävyyden ja työkaveruuden väliset erot.

Oman mukavuusalueen ulkopuolelle lähteminen kannattaa. Työpaikan vaihtaminen mahdollistaa uuden oppimisen lisäksi tänä päivänä tärkeän työelämätaidon, verkostoitumisen. Uusien asioiden ja taitojen oppiminen on avartavaa, palkitsevaa - ja hauskaa. Itsensä altistamisessa uudelle ja muutoksessa on aina mahdollisuus. Parempaan.

Lähde: Salminen, Jari: Työntekijän vastuu ja työelämätaidot. 3. painos. J-Impact Oy, Helsinki, 2015.

Blogin tekstin tarjoaa Skhole. Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.