Nyt se on loppu!

Nyt se on loppu!

Kyllä täällä kouluterveydenhuollossakin huokaistiin, kun suvivirren viimeinen sointu kajahti ilmoille. Se on loppu nyt - koulu tältä keväältä. Projekti lukuvuosi 2017-2018 is finally over! Valehtelisin jos väittäisin, että olo on mitä mainioin. Päinvastoin.

Täällä huhuilee nyt se kuuluisa kuraan kuollut kuttu. Mutta tiedän jo entuudestaan, että tämä olo menee ohitse. Muutama päivä rauhallisempaa menoa, kuluneen lukuvuoden analysointia, ”kesätyö” neuvolassa sekä kesäloma palauttelee mut kyllä takaisin elävien kouluterkkojen kirjoihin.

Kouluterveydenhoitaja-kesa-

Tiukka toukokuu

Loppuhässäkkä on usein valtava. Toukokuu on yleensä tiukka ja tänä vuonna erityisesti se oli sen sortin sähläystä. Miksi ? Ja kenen syy se oli ? Syyttävä sormi saa osoittaa tänne minuun, ihan itseeni. En täysin onnistunut organisoimaan työtäni ja keskittyminen olennaiseen oli haastavaa. Yritin viimeistellä terveystarkastuksia ( Juoksin mm. loppujen ysiluokkalaisten perässä saadakseni heidät rokotettua), osallistuin useaan palaveriin (Oliko pakko? Toiko läsnäoloni kokoukselle lisäarvoa?), ohjasin opiskelijaa (Susanna, oli ilo että olit!), sekä huomasin tulleeni ”huijatuksi” osallistumaan VESOTE- hankkeeseen (hieman työllistävämpi, kuin minun annettiin ymmärtää).

Koululaisten kevätlevottomuus

Myös koululaisten levottomuus toi kiireen tuntua. Tapaturmia oli paljon. Tyypit kaatuilivat mopoilla, skoottereilla, pyörillä ja skeittilaudoilla, joten haavoja oli hoidettavaksi. Keväällä myös ehkäisyasiat on enemmän ajankohtaisia ja e-pillerien aloituskäyntejä oli toukokuussa paljon. Koululaisten levottomuus näkyi myös kiusaamistapausten selvittelynä, missä minua tarvittiin myös. Monet ysiluokkalaiset kävivät myös kiittämässä ja hyvästelemässä, sekä tämän kevään ylioppilaitakin näkyi vielä tulevaisuuttaan ja terveyttään pohtimassa. Hienoja kohtaamisia, mutta ajatukseni oli useasti jo seuraavassa kohtaamisessa tai tekemättömässä työssä. Näin ei pitäisi olla!

Kiire on kirosana

Kiire on aina ollut minulle kirosana, jonka taakse en ole halunnut piiloutua. Minusta kohtaamisille pitää aina löytää aikaa ja omia tapoja tehdä työtä pitää muuttaa, jos näin ei ole. Kiire voi alkaa yhtäkkiä hallitsemaan ja rauhallisempana päivänä voi tuntua siltä, että ei ole tehnyt yhtään mitään. Ja mites tämä sitten ? Arvostaako työnantaja enemmän puuskahdusta ” Olipa hirveän kiireinen päivä” kuin lausahdusta ” Olipa ihanan rauhallinen päivä” ? Työni ja kiireeni tueksi olen alkanut pitämään parempaa tilastoa tekemisistäni ja tekemättömistä töistäni. Ihan vaan nähdäkseni sen, mitä oikeasti olen tehnyt ja mihin työaikaani on mennyt. Ja tietty näyttääkseni sen myös työnantajalleni.

Kevätlukukaudella 2018 minulla oli 784 asiakaskäyntiä niinä 91 päivänä, jolloin olin asiakkaiden käytettävissä. Kävin 20 kokouksessa ja 3 päivää olin koulutuksessa. Mä sain työparikseni uuden koululääkärin, joka kävi koululla 9 kertaa, jolloin omat työni hieman seisoi. Erityisen tästä keväästä teki myös kaksi opiskelijaa, jotka saapuivat ohjattavakseni, sekä uudenlainen yhteistyö Hämeenkyrön kunnan nuorison kanssa töitä tekevien ihmisten kanssa. Hankimme "tiimibiilin" jolla liikumme, välillä minäkin, kesällä nuorten parissa. Teemme siis liikkuvaa nuorisotyötä :)

Tekemättä jäi 12 seiskaluokan tarkastusta, 24 lukiolaisten tarkastusta ja 16 koululaista ei kerennyt koululääkärin tarkastukseen.

Mitä tästä opin?

Kun työtään katsoo rehellisesti ja oppii analysoimaan sitä, niin siitä löytyy aina opittavaa. Mä opin tästä keväästä ainakin sen, että

  1. Pitää tehdä asioita toisin, edelleen. Ja olen kyllä tässä mielestäni hyvä, mutta jatkuva asiakaslähtöinen palvelumuotoilu pitää pitää mielessä.

  2. Back to basic. Mun on vaadittava, että nyt minulle kuuluva kouluyhteisön ulkopuolinen työ (työttömien terveystarkastukset, kutsuntatarkastuset, sijaistaminen neuvolassa) vähenee, koululle on annettava lisää aikaa. Mun on käynnistettävä neuvottelut työnkuvastani työnantajan kanssa.

  3. Annettava arvo omalle työlle. Kiinnittää huomiota enemmän siihen mitä tulikaan tehtyä, kuin siihen mitä jäi tekemättä.

Kouluterkan työ on yhdenlaista projektityötä. Tällä työllä on alku ja loppu, sekä reilun parin kuukauden tauko välissä. Tämä sopii minulle hyvin. On aika hengähtää. Tauolla ajatukset uudistuu ja uusia ideoita pulpahtelee pintaan. Ja uskokaa tai älkää, hässäkkää ja käytäviltä kantautuvaa puheensolinaa tulee jopa ikävä. On hyvä huomioida myös se, että koululaisten ja opiskelijoiden palveluntarve ei lopu vaikka koulu loppuu. Niinpä pidän koululla kesäkussa vielä perjantaisin kesäterkkarin avointa vastaanottoa - joku saattaa piipahtaa !

Minkälainen kiire sinulla on työssäsi? Mistä se johtuu? Onko kiirettä helppo hallita? Miten se sinussa näkyy?

Kivaa kesäkuuta sinulle.

Kategoriat: Työhyvinvointi