Opiskeletko kutsumusammattiisi? Todellako?
Haastan jokaista nyt hetken miettimään, että mitä kutsumusammatti/-työ omasta mielestä tarkoittaa.
Kutsumusammatti -sanan kuulee yhdistettävän etenkin hoitoalaan. Joistakin se kuulostaa motivoivalta, joistakin ehkä lohdulliselta. Minusta se kuulostaa pelottavalta ja pakonomaiselta.
Olen pyöritellyt tätä kutsumusasiaa hiljaisesti mielessäni parin vuoden ajan. Itse olen kohdannut jopa ahdistukseen asti kysymyksiä kutsumusammattiin opiskelemisesta siitä lähtien, kun sain tietää, että pääsin opiskelemaan terveydenhoitajaksi. Vastaukseni ovat olleet kiusallisen ympäripyöreitä. Olen miettinyt, liekkö kukaan ajattelee samalla tavalla kuin minä: hoitoalaan ei tarvitse olla erityistä kutsumusta.
Ääni, joka rikkoi hiljaisuuden
Kuukausi sitten lähiviikolla koulussa opettaja kysyi tämän maagisen kysymyksen: ”Opiskeletteko kutsumusammattiinne?” Luokkahuoneen ylle laskeutui hiljaisuus, lopulta jokunen käsi nousi ylös. Sitten hiljaisuuden rikkoi nuori ja viisas, ja minut ajatukseni kahleista vapauttanut, ääni: ”Minä en opiskele kutsumusammattiini.” Hän uskalsi sanoa sen ääneen! Pyysin häneltä tätä postausta varten kertomaan uudelleen sen viisauden, jonka saimme kuulla luokkahuoneessa n. kuukausi sitten:
”Minusta on ylipäänsä hassua että moni aina olettaa, että hoitoala on minulle kutsumusammatti. Minulla ei ole koskaan ollut varsinaista kutsumusammattia enkä ole haaveillut ala-asteelta lähtien terkkarin työstä, mutta vaikka tämä ei olekaan sanan varsinaisessa merkityksessä mikään suuri kutsumus, niin ei se silti tarkoita sitä ettenkö minä tykkäisi työstäni ja kokisi olevani juuri oikealla alalla”
Jos ei kutsumusammatti, niin mikä sitten…
Siis mitä se kutsumusammatti sitten tarkoittaa? Sitä ammattia tai työtä, josta on haaveillut lapsesta saakka? Vai mitä? Minä en tiedä. Aika kauhealta kuulostaa skenaario, että opiskelee innosta piukeana ammattiin, josta on lapsesta asti haaveillut ja lopulta eteen tuleekin elämän raadollisuus. Huomaakin, ettei tämä olekaan minua varten. Mitä sitten tapahtuu? Voi olla, että sitä ollaan hukassa hetken aikaa. Pelko päällä lähdetään etsimään sitä uutta kutsumusammattia. Petytään uudestaan ja ahdistutaan siitä, ettei ehkä ole olemassa sitä toista tai kolmatta kutsumusta.
Miksi sitten lähteä opiskelemaan (useimman mielestä) huonosti palkattua alaa? Miksi ei anna tilaisuutta ja opiskelupaikkaa heille, jotka ovat löytäneet kutsumuksensa?
Omalla kohdalla syy on se, että minä olen KIINNOSTUNUT tästä ammatista ja haluan todella auttaa ihmisiä elämään terveellisemmin sekä tehdä ennaltaehkäisevää työtä hyvinvoinnin eteen. Lisäksi erilaiset sairaudet päästä varpaisiin ovat kiehtovia. Tero teki luettelon syistä, miksi kannattaa opiskella hoitoalaa, lisäksi hän mainitsi maagisen kutsumusammatti -sanan.
Olen myös tässä vuosien saatossa todistanut itselleni, että ihmisten kanssa työskentely on Se minun juttu. Sekään ei ole kutsumus, vaan selkeä persoonallinen piirre, joka on kantanut minua tähän asti erinäisissä työtehtävissä. Olen toki kokeillut myös toimistohommiakin eli vertailukohtia löytyy.
Esiin on nostettava sekin puoli, että hoitoalalta nyt yleensä löytyy hyvin töitä. En ole koskaan tehnyt mitään huippu-palkkatyötä ja olen ollut työttömänä, joten itse en henkilökohtaisesti kavahda hoitoalan palkkatasoa. Ehkä kadun tätä sitten eläkeiässä, jos sellaista ikää enää on n. 30 vuoden päästä.
Kutsumusta vai ei
Osa nyt ajattelee, että tuo ei tiedä mistään mitään, ja että kutsumusammatteja on todella olemassa. Heitä onnittelen. On todella hienoa, että olette löytäneet sellaisen asian elämässänne, joka ehkä jopa toteuttaa pikku-Liisan tai pikku-Antin unelman. Lauri Järvilehto vahvistanee kantaanne.
Olen kuitenkin varma, että joukossamme on myös heitä, jotka pohtivat ovatko nyt oikeasti saavuttamassa kutsumustaan opintojensa myötä ja onko sen oltava kutsumus. Toivottavasti he uskaltavat pohtia asiaa myös lokeron ulkopuolelta ja löytävät vahvistusta sille, että ammattiin voi opiskella ja ammatissa voi viihtyä ilman kutsumusta. Merikin sivusi aihetta topakoilla sanoillaan syyskuussa.