Opiskelija, stressaako työharjoittelu? Huomioi nämä 3 asiaa!

Syksy on aina tarkoittanut itselleni eräänlaista uutta alkua opiskelun suhteen, niin myös tänä vuonna.

Menneen kesän työskentelin sairaanhoitajan sijaisena, mutta nyt olen tehnyt paluun opiskelujen pariin. Savonia ammattikorkeakoulun penkkien kuluttamisen sijaan aloitin syyslukukauden harjoittelujaksolla heräämössä, mikä olisi normaalisti nostanut stressikäyräni tappiinsa viimeistään viikkoa ennen harjoittelun aloitusta. Itseni ja läheisteni onneksi näin ei kuitenkaan tällä kertaa käynyt, vaan oloni oli suorastaan tyynen zen vielä ensimmäisen harjoittelupäivän aamuna. Tämä ennenkuulumaton asetelma sai minut pohdiskelemaan niitä asioita, jotka ovat vaikuttaneet siihen, että nykyisin seison suhteellisen vakaasti omilla jaloillani myös hoitajan työasu ylläni.

I-can

**1. Kokemukset vahvistavat **

Harmittavan kliseistä, mutta silti niin totta. Kokemuksella en tarkoita ainoastaan niitä opittuja käden taitoja, joiden ansiosta olen oppinut niin kanyloimaan kuin katetroimaankin. Hoitotyön eri kentiltä saamani kokemuksen avulla minun on helpompi kohdata eri tavalla sairaita ja erilaisissa tilanteissa olevia potilaita. On hienoa huomata, että minun on yhä helpompi lukea tilanteita ja ihmisiä, sekä yhä enenevissä määrin löytää ratkaisuja käsillä oleviin ongelmiin.

On sanottu, että hyvät päätökset syntyvät kokemuksesta ja kokemus syntyy huonoista päätöksistä. Ainakin omalla kohdallani allekirjoitan tämän täysin. Opiskelijana ollessa koen olevani kuitenkin siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että voin iloita tekemistäni hyvistä päätöksistä, mutta minun harvemmin tarvitsee kantaa huolta huonoista päätöksistä. Syy tähän löytyy kohdasta kaksi.

2. Oman roolin tiedostaminen

Harjoittelussa ollessani tehtäväni opiskelijana on ensisijaisesti tutustua työhön sekä tehdä työtehtäviä oman osaamiseni puitteissa tai osaamistani kehittäen ja syventäen. Opiskelijana rooliini eivät kuulu vaativat itsenäiset päätökset. Tämän asian ovat luultavasti tiedostaneet alusta asti kaikki muut, paitsi minä itse. On ollut helpotus ymmärtää, ettei minun tarvitse osata kaikkea ainakaan ensimmäisenä päivänä itsenäisesti.

Olen myös ymmärtänyt, etten pysty oppimaan kaikkea tulevan työni kannalta keskeistä vain muutaman opiskeluvuoden aikana. Olen hyväksynyt ajatuksen siitä, että elinikäistä oppimista tapahtuu joka päivä, eikä minun tarvitse – varsinkaan opiskelijana ollessa – olla yksin vastuussa. On tärkeää tiedostaa, että niin opiskelijana kuin työntekijänäkin voin ongelmatilanteissa tukeutua ympärilläni olevaan työyhteisöön.

Nämä asiat ovat olleet isoja tekijöitä siinä, etten aloita työharjoittelujani enää sisäisen paniikin vallassa. Päinvastoin, olen jopa oppinut ottamaan ilon irti siitä, että voin turvallisesti kerryttää kokemustani sekä samaan aikaan nauttia oppimisen prosessista.

3. Itsetuntemus ja armollisuus.

Eri työ- ja työharjoittelupaikat ovat saaneet minut pohtimaan sitä millainen olen ja tahdon olla hoitajana sekä millaisesta työstä pidän. Oma orastava ammatti-identiteettini on seurausta siitä, että tunnistan omat mielenkiinnon kohteeni, osaamisalueeni sekä kehityskohteeni. Hoitoalalla suuntautumisvaihtoehdot ovat laajat, jonka vuoksi myös opiskelujen aikaiset aiheet heittelehtivät aiheiltaan laidasta laitaan. Itselläni kesti yllättävän pitkään, että ymmärsin, ettei minun tarvitse tykätä kaikesta työstä, jota olen päässyt tekemään. Opintojen alussa stressasin, kun en odotuksistani huolimatta saanutkaan ensimmäisessä työharjoittelussa riemullisia ”tämä on se työ jota haluan tehdä loppuelämäni” –elämyksiä.

Nykyään ymmärrän, ettei kaikkien työtehtävien tarvitse sytyttää minua. Kaiken saamani opin otan yhä ilolla vastaan, mutta olen antanut itselleni luvan poissulkea niitä työtehtäviä, jotka eivät tunnu lainkaan itselleni sopivilta. Koen, että tämä on tuonut tiettyä rentoutta opiskeluuni sekä vahvistanut uskoani siihen, että jonain päivänä minäkin saan tehdä työkseni juuri sitä, mistä tykkään.

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa! Seuraavassa kirjoituksessa ajattelin kirjoitella ajatuksiani siitä, millaista kohtelua koen opiskelijana saaneeni harjoittelupaikoissa ja siitä, kuinka olen nähnyt opiskelijoihin yleisesti suhtauduttavan.

Mikäli siellä ruudun takana on opiskelijakollegoita, niin olisi kiva tietää, että stressaako juuri sinua työharjoittelun aloittaminen? Mikäli lukijoissa taas on hoitotyön kokeneempia konkareita, niin olisi äärimmäisen mukavaa saada vinkkejä siihen, että millaisilla muilla keinoilla minä ja kaltaiseni stressaajat voisivat helpottaa harjoittelun alkuun liittyviä epävarmuuden tunteita.