Opiskelijan välikuolema

Tulihan se ahdistus sittenkin. Päässä pyörii ”motivaatio, motivaatio…missä on motivaatio?”. Mistä on oikein kysymys? Olen sitä mieltä, että sen on opiskelijan välikuolema, joka tulee itselle yleensä aika tasan opiskelujen puolessavälissä.

Tutkinnosta ja iästä huolimatta

Olen jonkun vuoden opiskellut ennen tätä tutkintoa ja joka ikinen kerta on tapahtunut sama käänne. Tällä kertaa en olettanut, että näin käy, sillä käsiteltävät aiheet ovat todella mielenkiintoisia ja edellisistä opiskeluvuosista on aikaa. Luulin, että nyt olen sen verran aikuistunut ja osaan ajatella aikuismaisemmin = järkevämmin, motivoivammin ja rennommin. Mutta sieltä se nurkan takaa silti iski naamalle. Blääh.

Sitten hoksasin, että totta kai se sieltä tuli. Olen pikkuisen eri elämäntilanteessakin kuin kymmenisen vuotta sitten. On perhettä ja opiskelukin tapahtuu hieman eri tavalla kuin restonomi-opintojeni aikana. Kaikki pitää suhteuttaa elämäntilanteeseen. No mikä sen opiskelumotivaation lopahtamisen aiheutti sitten Sari 20-vuotiaan elämässä, joka oli elämä ennen perhettä. Siinä tapahtui paljon asioita aikuistumisen saralla ja lisäksi mietin paljon mitä ratkaisuja uskaltaisin opiskelujeni suhteen tehdä ja mitä en.

Nythän koulutukseni kestää sen 4 vuotta ja restonomi tutkinto kesti 3,5 vuotta eli nyt tämä välikuolema alkoi hiipiä tietoisuuteeni jo viime kesän paikkeilla ja 3,5 vuoden tutkinnon kohdalla jossain toisen vuoden talvikuukausina. Kaippa tähän siis liittyy myös tietoisuus siitä, että puolet on takana, mutta vielä on puolet edessä.

Mutta mikä ihmeen välikuolema?!

Mitä välikuolema sitten kohdallani tarkoittaa? Itselleni sen on enemmän henkistä kuin mitään konkreettista. Tai no, lyhytpinnaisuus saattaa kyllä olla ihan konkreettistakin tietyllä tasolla. Tunteet heittelevät tai no naisen kohdalla tämä ei ehkä ole mitenkään erikoista.

Välillä ottaa rennommin, menee flown mukana, ei jaksa stressata vaikka ehkä olisi syytä edes olla jonkinlainen mielipide tietyistä asioista. Sitten on taas se toinen ääripää: välillä ei pääse yli aivoja tärisyttävästä ärsytyksestä, joka jähmettää jopa kaiken tekemisen ja välillä mennään niin alas, että miettii onko tämä kaikki sen arvoista. Mitä jos palaisi takaisin siihen, mitä jo ehkä jollain tasolla osasi edellisessä elämässään.

No mutta, kun opiskelujen suhteen en vain ole mikään periksi antaja, niin sitä vain puskee eteenpäin. Tehtävät olen saanut tehtyä ajallaan ja kouluun menen ihan mielelläni. Yhden tentin siirsin yhdeltä lähiviikolta seuraavalle etäviikolle Examiin en niin hyvällä omallatunnolla. Ei ole minun tapaista jättää mitään roikkumaan, joten ärsyttää suunnattomasti. Ei vain kyennyt keskittymään tällä kertaa pariin tenttiin samalla viikolla. Niin ja opinnäytetyön viimeistely on suosiolla jätetty muhimaan syksyn yli. Ärsyttävää, mutta kun ei vain ole löytynyt ylimääräisiä paukkuja.

Tämä tunnetila ei liity mitenkään opettajiin tai kursseihin, vaan se on ihan sisäsyntyistä. Liekkö persoonakysymyskin. Oppimishaluja kyllä löytyy, joten tiedän, ettei kyse ole kuitenkaan liian vakavasta asiasta. Hetkellinen repsahdus energiatasolla.

Lohdutuksen sananen kuitenkin tämän synkistelyn jälkeen. Välikuolemasta pääsee yli. Jossain vaiheessa. Minä ennustan omalle kohdalle tämän tapahtuvan joulun jälkeen, kunhan siirrytään harjoitteluihin tai viimeistään lukuvuoden lopulla.

Kuulostaako yhtään tutulta? Vai onko tämä vuodatus ihan utopiaa kohdallasi?