3+1 vinkkiä vaikean asian puheeksi ottamiseen

Oletko törmännyt hoitotyössä tilanteeseen, jossa vaikean asian kysyminen tuntuu vaikealta? Voit olla varma, että tällöin asian puheeksiottaminen on asiakkaalle tai potilaalle vielä vaikeampaa. Toisinaan jopa kysymys, miten voit, voi olla vaikea saada kysyttyä potilaalta.

Kysymisen tärkeys

Tilanteessa, jossa hoitajana Sinulla herää aavistus siitä, että potilaalla on esimerkiksi itsetuhoisia ajatuksia, hän on ajatellut itsensä tappamista tai kokee potilas kotonaan perheväkivaltaa, voi kysyminen olla haastavaa. Näissä tilanteissa kuitenkin voi kokemuksen kautta huomata, että juuri se Sinun kysymä kysymys olikin äärimmäisen merkittävä.

Myös kriisissä olevan perheen kohdalla, esimerkiksi lapsen sairastuessa diabetekseen, on tärkeää muistaa kaiken keskellä pysähtyä myös perheen vanhempien puoleen ja kysyä, miten he itse jaksavat. Vaikka hoitajana lapsen diabetes tuntuu arkipäiväiseltä asialta, lapsen sairastuminen on monesti perheelle kriisi. Yhtenä haastavana asiana pidetään myös psyykkisen voinnin kysymistä. Osa hoitajista kokee, että on helpompi kysyä, että onko jalka kipeä kuin että kuuletko tai näetkö jotain ylimääräistä.

Kysymisen lisäksi täytyy muistaa, että hoitajana Sinun tulee olla valmis ottamaan vastaan rehellinen vastaus. Tilanteessa tarvitaan aidon läsnäolon taitoa. Kukaan ei voi opettaa, miten potilaat reagoivat ja mitä hoitajana tulisi sanoa erilaisiin reaktiohin. Tilanteet ovat aina ainutkertaisia, ja hoitajana tilanteessa täytyy aistia hetkeä herkällä korvalla.
1

Kysymisen vaikeus

Minkä takia asioita on vaikea ottaa puheeksi? Monta kertaa hoitajana voi tuntua, että asia on liian tungetteleva tai se vahingoittaa jo hyvin alkanutta hoitosuhdetta. Esimerkiksi perheväkivallasta kysyminen voi tuntua hyvin henkilökohtaiselta. Toisena puolena aina kannattaa pitää mielessä, että perheväkivaltaa kokenut voi odottaa sitä yhtä ja ainoaa kysymystä, milloin joku huomaa, kysyy ja auttaa.

On tärkeää muistaa, että sanat eivät loukkaa. Jos huoli on aiheeton, luultavasti potilas vastaa asiallisesti, että tällaista ei ole hänen kohdallaan. Psyykkisen voinnin sijaan voi olla helpompaa kysyä somaattisia oireita, mutta pääsööntöisesti potilaat eivät säikähdä myöskään kysymyksiä, joita hoitajana kysyt suoraan psyykkisestä voinnista. Myös kiertoilmaisuja kannattaa välttää tilanteissa, joissa on oikeasti epäilystä tai huolta, esimerkiksi perheväkivaltaa epäiltäessä hoitajan kannattaa kysyä suoraan "onko kotona väkivaltaa tai sen pelkoa?" kuin yleisesti kysyen, että "onko kotona kaikki hyvin?".

Lisäksi on tärkeää muistaa, että ei aseta vastauksia potilaan suuhun sen mukaan, mitä haluaa itse kuulla. Jos kysyt hoitajana että "eihän kotona ole mitään huolenaiheita" on potilaan äärimmäisen haastava vastata kysymykseen muuta kuin että "ei". Älä koskaan jätä kysymättä vaikealta tuntuvaa asiaa, jos Sinulla herää pienikin ajatus, että asiaa pitäisi selvittää.

3+1 vinkkiä vaikeiden asioiden puheeksiottamiseen

  1. Muista, että sanat eivät loukkaa
  2. Jos puheeksiotto tuntuu vaikealta, se tuskin on helppoa myöskään potilaalle, joten kysy!
  3. Kysy suoraan, mutta kohteliaasti
  4. Ole tilanteessa aidosti läsnä, halua kuulla mitä potilas sanoo

Osallistu keskusteluun, mitä asioita Sinun mielestä on vaikea ottaa puheeksi?

Puheeksiottotilanne vaatii hyviä vuorovaikutustaitoja ja asiakkaan kohtaamista. Asiakkaan kohtaamisesta löytyy Skholen verkkokurssi, tutustu tästä

Lisätietoa:
Erikson, E. & Arnkil, T.E. 2009. Huoli puheeksi. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/90845/URN_ISBN_978-951-33-1792-8.pdf?sequence=1&isAllowed=y
THL. 2018. Huolen puheeksi ottaminen. https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tyon_tueksi/varhainen-avoin-yhteistoiminta/huolen-puheeksi-ottaminen

Blogin tekstin tarjoaa Skhole. Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.