Potilas ei ole hoitajan terapeutti - saako hoitotyössä kertoa omista kokemuksista?

Potilas ei ole hoitajan terapeutti - saako hoitotyössä kertoa omista kokemuksista?

Potilaan kohtaaminen saattaa herättää yllättäviä tunteita ja ajatuksia silloin, kun potilaan ja hoitajan elämäntilanteessa on paljon yhtäläisyyksiä. Omista kokemuksista on monesti hyötyä, mutta mitä on hyvä pitää mielessä?

Koettelemuksesta voimavaraksi

"Tehdä jotain hyvää, oi, sehän menee kiertoon…" laulaa Jonna Tervomaa. Oman kuolevaisuutensa kanssa silmätysten ollut tietää, mitkä asiat tukivat selviytymistä vaikeassa elämäntilanteessa. Aamuina, jolloin heräsi kauttaaltaan jäykkänä ja tajusi silmänräpäyksessä, että tämä ei ole pahaa unta. Elämistä kovassa todellisuudessa, josta ei voi ottaa vapaapäivää. Marraskuun pimeydessä, jolloin ei edes uskaltanut miettiä, millaista elämä olisi puolen vuoden kuluttua. Olisinko läsnä ekaluokkalaiseni ylioppilasjuhlissa vain muistoissa? Näissä tunnelmissa vaihtui vuosituhat.

Monella hoitotyön ammattilaisella on omakohtaisia kokemuksia omasta (Edward ym. 2017) tai läheisen vakavasta sairaudesta. Joku on saattanut viettää lapsuudessaan paljon aikaa sairaalassa. Ja muistaa aikuiseksi vartuttuaan ihailemansa hoitajan, jonka kaltaiseksi haluaa tulla. Lapsena koettu ja sittemmin parantuneeksi todettu vakava sairaus, kuten esimerkiksi syöpä, ei ole este hakeutua hoitoalalle. Pitkän työuran tehnyt voi sairastua vakavasti aikuisiällä. Edward ym. (2017) mukaan syöpädiagnoosin saanut, ja hoitojen jälkeen työelämään palannut hoitaja on myötätuntoisempi ja empaattisempi potilaita kohtaan.

Tukea kaipaava potilas, huolestunut omainen...

Vakava sairaus tarkoittaa sitä, että entiseen turvalliseen olotilaan ei ole paluuta. Epävarmuudessa eläminen aiheuttaa huolta ja ahdistusta. Vakava sairaus on kuin täysipäiväinen työ: Viikot ja kuukaudet rytmittyvät lääkärissäkäynneistä, laboratoriokokeista, tulosten odottelusta ja sairaalajaksoista toimenpiteineen. Toipuminen vie oman aikansa. Voi tulla takapakkeja. Lääkkeillä ja hoidoilla voi olla hankalia sivuvaikutuksia.

Paradoksaalista kyllä, vakavasti sairastuneelta pitää löytyä samaan aikaan voimavaroja ja taistelutahtoa. Täytyy osata ja jaksaa pitää puoliaan byrokratian rattaissa. Potilas voi esittää hoitajalle erinäisiä lisäselvityksiä vaativia kysymyksiä. Myös sairastuneen omaiset kaipaavat neuvoja ja tukea (Dougherty 2010, Skalla ym. 2013). Potilaan tai omaisen ahdistus voi purkautua kiukkuna hoitajan näkökulmasta katsottuna vähäpätöisestä asiasta.

... ja neuvoton hoitaja?

Potilaan kuunteleminen tarjoaa hoitotyön ammattilaiselle mahdollisuuden muodostaa käsitys potilaan voimavaroista ja sosiaalisen tuen olemassaolosta. Tai puutteista. Hoitajan tehtävä on löytää tapa, millä lähestyä ja tukea. Se edellyttää herkkyyden ohella tietoja ja kokemusta (Cone - Giske 2017). Hoitajana saattaa olla hyvien neuvojen tarpeessa silloin kun potilas ei ole halukas, tai jostain syystä kykenevä puhumaan tilanteestaan.

Omien keinojen ehtyessä voi esimerkiksi konsultoida kokeneempaa kollegaa

Perheen ja suvun merkitys, tai monikulttuurisuuteen liittyvät piirteet (Canfield ym. 2016 ) eivät ole välttämättä tuttuja. Potilaan uskonto tai yhteisen asiointikielen puuttuminen tuovat omat haasteensa. On hyvä muistaa, että maailmasta löytyy monenlaisia tapoja surra. Kuolemaan suhtautuminen vaihtelee. Vieraita kulttuureja kohdatessa kannattaa välttää yleistämistä. (Aalto-Gothoni 2009.)

do-not-give-up-2015253_640
Kuva Pixabay

Omien tunteiden tunnistamisen tärkeys

Potilaan ja hoitajan elämäntilanteessa voi olla paljon yhtäläisyyksiä. Jos niitä on paljon, niin potilaan ja tämän omaisten kohtaaminen voi tuntua vaikealta ja ahdistavalta. Tai potilas asioineen voi tulla mieleen myös työvuoron ulkopuolella. Omien tunteiden tunnistaminen ja niiden erottaminen potilaan ja tämän läheisten tunteista on tärkeää. (Aalto-Gothoni 2009.)

Potilas ei ole hoitajan terapeutti

Empatia on tärkeä työelämätaito. Hoitotyössä pitää kuitenkin osata säilyttää ammatillisuus. Eräs hoitoalan hienouksista on se, että hoitoala tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia tehdä hoitotyötä. Mielestäni ei ole tarkoituksenmukaista, tai hyvä ajatus hakeutua töihin osastolle, missä on ollut potilaana esimerkiksi vakavan sairauden vuoksi. Tai on parhaillaan potilaana. Se on yksinkertaisesti liian lähellä. Siinä on myös pieni mahdollisuus että ”puurot ja vellit” menevät sekaisin. Se ei ole tarkoitus. Potilas ei ole hoitajan terapeutti.

Oletko sinä hyödyntänyt hoitotyössä omia kokemuksiasi? Miten ja millaisissa tilanteissa?

Lähteet:
Aalto, Kirsti – Gothoni, Raili: Ihmisen lähellä – hengellisyys hoitotyössä. Kirjapaja 2009.
Canfield, Christina - Taylor, Debi - Nagy, Kimberly - Strauser, Claire - Van Kerkhove, Karen - Wills, Stephanie - Sawicki, Patricia - Sorrel, Jeanne: Critical Care Nurses' Perceived Need for Guidance in Assessing Spirituality in Critically Ill Patients. American Journal of Critical Care. 2016, May. Vol. 25(3).
Cone, Pamela H. - Giske, Tove: Nurses comfort level with spiritual assessment: a study among nurses working in diverse healthcare settings. Journal of Clinical Nursing. 2017, Oct. Vol.26.
Dougherty, Mary: Assessment of Patient and Family Needs During an Inpatient Oncology Experience. Clinical Journal of Oncology Nursing. 2010, Vol.14, Number 3.
Edward, Karen-leigh - Giandinoto, Jo-Ann - McFarland, Judelle: Analysis of the experiences of nurses who return to nursing after cancer. British Journal of Nursing. Nov. 2017.
Skalla, Karen A. - Lavoie Smith, Ellen M.- Li, Zhongze - Gates, Charlene. Multidimensional Needs of Caregivers for Patients With Cancer. Clinical Journal of Oncology Nursing. 2013, Vol. 17, Number 5.