Terveydenhuollon opettaja on v*n hyvä tyyppi!

Terveydenhuollon opettaja on v*n hyvä tyyppi!

Silloin joskus 90-luvun puolivälin tienoilla, kun aloitin sairaanhoitajaopinnot Turun ammattikorkeakoulussa, en voinut kuvitellakaan, että jonain päivänä minusta tulisi vielä opettajakin. Hyvä opettaja. Sen tiesin, että sairaanhoitajaksi en jää, se oli varmaa oikeastaan jo hakuprosessin aikana.

thumbsup

Nuorena lukion päättävänä en oikein osannut kohdistaa tahtotilaani siten, miten nyt aikuisena ja maailmaa nähneenä toimisin, jos saisin valita uudelleen. Ei sillä, että mitään katuisin, mutta toisin kuitenkin tekisin.

Nyt, 40-vuotiaana, kun maistelen sanaa ”opettaja” ja olen saanut ammatissa toimia, olen vakuuttunut, että olen valinnut oikein. Sitä tukevat myös saamani palautteet ja ne kaikki piirteet, joita tutkimustenkin mukaan opettajiin liitetään: uteliaisuus, tiedonjano, ihmisten kanssa toimeen tuleminen, inhimillisyys ja myötätuntoisuus.

Opettaja on myös huumorintajuinen ja sitoutunut.

Ihan takuulla rasti ainakin sitoutunut -kohtaan – mihin sitten ryhdynkin, sen täysillä loppuun asti suoritan! Opettajaa kuvaavat tutkitusti myös inhimillisyys, ystävällisyys ja määrätietoisuus. Kyllä, nyökkään kaikkien kohdalla. Olen oikealla alalla?

Olen lisäksi ”vi*n hyvä tyyppi”, kuten yksi opiskelijani palautteensa avoimeen tekstikenttään kirjoitti. Liikutuin. Melkein itkin ääneen. Olin onnistunut omalla persoonallani luomaan jotain, joka on opettanut, koskettanut ja luonut yhteyden välillemme. Kun kykenin päätäni papereista nostamaan, katseemme kohtasivat. Siinä hän oli, hymyili ja totesi vielä vakuudeksi: ”Mutta ku sä oot. Sä oot saanut mut innostumaan, sä oot niin positiivinen, sulta saa aina vastauksen nopeasti.”

Toinen opiskelija pakkaa kassiaan, kuuntelee ja osallistuu keskusteluun: ”Niin, toi on kyllä totta, ei olla yhtään ulalla sun kanssa! Sulla on ihan paras asenne, oot aina meidän puolella ja tajuut, miten jutut kannattaa esittää.” Olen hiljaa, yritän hymyillä ja kiittää, pidättelen edelleen (ihan oikeasti) itkua. Onnistumisen tunne, se kantaa. Minun on pakko olla hyvä työssäni.

”Hyvä opettaja on asiantuntija, ja hänen jakamansa tieto syventää opiskelijan osaamista”

Hoitotyön opettajat arvioivat oman osaamisensa erittäin hyväksi. He kuvaavat itsensä ymmärtäväisiksi, järjestelmällisiksi ja ulospäinsuuntautuviksi asiantuntijoiksi. Sosiaalisessa mediassa, sairaanhoitajaopiskelijoiden suljetussa keskusteluryhmässä, elokuussa 2017 opiskelijat (n=68) vastasivat kartoituskyselyyni ”Mikä piirre tekee opettajasta mielestänne hyvän?” seuraavasti:

  • Innostus omaa työtään ja opettamaansa aihealuetta kohtaan
  • Jämäkkä ja opiskelijoiden omaa ajattelua herättelevä
  • Joustavuus ja tilannetajuisuus
  • Tasa-arvoisuus
  • Ymmärtäväisyys
  • Opettaa kokemuspohjalta, tuo esiin omakohtaisia käytännön tilanteita
  • Aina opiskelijan puolella ja tukena
  • Tietotaito, jota päivittää säännöllisesti
  • Huumori ja rentous
  • Ei pidä opiskelijoita tyhminä
  • Empaattisuus, positiivisuus ja kannustaminen
  • Asiantuntijuus

”Hyvä opettaja kuuntelee, keskustelee ja huomioi opiskelijoiden yksilöllisyyden. Hyvä opettaja on valmistautunut ja suunnitellut kurssinsa hyvin. Hän on asiantuntija, ja hänen jakamansa tieto syventää opiskelijan osaamista. Hyvä opettaja tulee ajoissa paikalle ja on valmis vuorovaikutukselliseen opettamiseen.” Niin totta, mietin some-vastauksia selatessani, näin sen juuri voisi kiteyttää.

Kaikki aistit avoimina – sairaanhoitaja ei ole koskaan valmis!

Tulokseni ovat täysin yhtenevät aihealueen tutkimustuloksiin. Salmisen (2000) väitöstutkimuksen mukaan hoitotyön opettajuutta kuvaavia tekijöitä ovat opettajan toiminnan ammatillisuus, kasvatuksellisuus, persoonallisuus ja vuorovaikutuksellisuus.

Tärkeintä on, että opettaja toimisi erityisesti omaa toimintaansa kehittäen.

”Vierivä kivi ei sammaloidu” on aika käytetty, vähän jopa kulahtanut sanonta. Mutta siinä on vinha perä. Niin sairaanhoitajan kuin terveydenhuoltoalan opettajankin on pysyttävä liikkeessä, kuljettava aistit avoimina, etsittävä tietoa, kehityttävä pärjätäkseen ammatissaan. Opettajana tulee vielä ammentaa ja hämmentää tietoa eteenpäin tavalla, joka johtaa valmistumisiin. Valmistuminen ei tarkoita, että olisi valmis. Se käy ilmi myös kyselystäni sairaanhoitajaopiskelijoille: hyvä opettaja on ajan tasalla sekä tietotaitonsa että opetusmenetelmien suhteen, hän opettaa kokemuksen pohjalta ja herättää keskustelua.

Itse oivalsin tämän jo aikanaan 90-luvulla, hakuprosessin aikana – minä en voi pysähtyä, jämähtää. Ja sen olen pitänyt. Elän, opetan ja koen arkea, kuuntelen, kuulostelen ja samalla mietin, mikä minusta, vi*n hyvästä tyypistä, tulee isona.

Minna

Ps. Millainen on sinusta hyvä opettaja?

Kategoriat: Hoitoalan opetus