Usein kysyttyä: ”Onko sinua joskus inhottanut hoitotyössä?”

Usein kysyttyä: ”Onko sinua joskus inhottanut hoitotyössä?”

Vastaan kysyjille aina rehellisesti: on tehnyt pahaa, on inhottanut, on ällöttänyt. Valehtelisin, jos väittäisin, että mistään en ole hätkähtänyt, mitään en ole pelännyt tai mikään ei ole saanut aikaan oksennusrefleksiä. Valehtelisin myös, jos toteaisin, että kaikkeen tottuu. Ei totu.

Tätä ne kysyvät. Ystävät, tuttavat, kollegat ja jopa potilaat ovat ihan oikeasti kiinnostuneita siitä, mitkä hoitotyön työtehtävät ovat olleet pahimpia ikinä. Että onko jokin hoitotyön ”temppu” tai jonkin näkeminen tai haistaminen tehnyt pahaa – ällöttänyt – työuralla. Hoitajan työura tarkoittaa omalla kohdallani lähinnä liki kymmenen vuoden työskentelyä julkisen ja yksityissektorin kirurgian päivystysosastoilla sekä leikkaus- ja teho-osastoilla. Tämän jälkeen työura on lähtenyt toisenlaisille raiteille, enkä ole enää kymmeneen vuoteen toiminut konkreettisessa hoitotyössä.

hoihoty-n-inhokki

Trakeostomiaimu voi johtaa noloon tilanteeseen

Minulle pahinta ovat olleet trakeostomian imu tai lähinnä sieltä tuleva vaalea, paksu ja venyvä lima. Kun tähän kaikkeen yhdistetään imemisen ryystävä ääni, tilanne on valmis. Silmät täyttyvät kyynelistä, alan haukkoa suun kautta ilmaa ensin suuonteloon ja sieltä keuhkoputkien kautta keuhkoihin, nielen suuhun kertyvän pahoinvointisyljen ja yritän olla kakomatta. Useimmiten se ei ole onnistunut. Tilanne on sen jälkeen nolo ensisijaisesti hoitotyön ammattilaiselle, mutta toisaalta potilaskin saattaa tuntea häpeää. Jos hän on tajuissaan. Lisämausteen tälle hoitotyön työtehtävälle toi alkuraskaus vuonna 2001. Hyvä, että tolpillani pysyin!

Omalle kohdalle sattuneet trakeostomian imut ovat kohdistuneet aina tajuttomiin, lähinnä hengityshalvauspotilaisiin. Maskin takaa on ollut helppo nieleskellä.

Olen kuitenkin aina ollut rehellinen tajuttomallekin potilaalle ja toiminut oppikirjan mukaisesti – olen kertonut, mitä olen tekemässä, miksi toimenpide tehdään ja miten se suoritetaan. Lisäksi olen pyytänyt etukäteen anteeksi tulevaa yökkäysrefleksiäni. Kerron, että se ei johdu potilaasta vaan minusta. Ja olen siitä erityisen pahoillani.

Hoitotyön hajut ja äänet aiheuttavat etomista

Heti toiselle sijalle yltää meleena eli veriripuli. Se on tervamaista ja hyvin tummaa, punertavaa tai ihan mustaa ulostetta, jonka haju on jokaiseen onteloon tunkeutuva ja päälle pinttyvä. Meleenan hajusta jää hajumuisto, jota on vaikea sekä unohtaa että saada kuurattua pois. Hajua on vaikea kuvailla, mutta se on yhtä aikaa makea, tunkkainen, ulostemainen ja muistuttaa kuoleman ensihajuja.

Ilman hajuhaittaa meleena – kuten muukaan uloste – ei olisi itselleni lainkaan paha. Tätä selkeyttää varmasti se, että olen hajuihminen. Sellaiset ympäristöt tai tuotokset, jotka haisevat, ovat usein minulle liikaa ja inhottavat eniten.

Jaetulle kolmannelle sijalle yltävät kaksi plastiikkakirurgista toimenpidettä: kasvojen kohotus -leikkauksen kasvojen ihon skalpeeraus ja vartalon rasvaimun imukärjen edestakainen liike. Ja kyllä, olen tosissani. Näiden toimenpiteiden kohdalla pyysin (aina) nöyrimmin saavani toimia anestesia- tai heräämöhoitajana välttääkseni jatkuvaa inhottavien toimenpiteiden katselua ja niissä avustamista. Yritin kehittyä sietokyvyssäni pakottamalla itseni katselemaan imukärjen liikettä tai kasvo-operaatiota pitkään yhtäjaksoisesti. Se ei tuottanut toivottua tulosta. Juuri, kun ajattelin mielessäni, että ”no nyt, nyt ei tee pahaa!”, alkoi suuhun kerääntyä sylkeä ja minun oli pakko hakeutua istuma-asentoon.

Kun imukärjen liikkeeseen yhdistettiin imemisen ryystävä ääni (katso kohta ”trakeostomian imu”), peli oli menetetty. Oli pakko laittaa salin radion volyymi kovemmalle ja yrittää keskittyä verenpaineen, pulssin ja unen syvyyden seurantaan. Anestesiakaavake ei ollut koskaan ennen ollut niin huolellisesti ja tarkoin täytetty!

Inhottaviin hoitotyön toimintoihin voi sopeutua

Oikeastaan näiden lisäksi mikään muu hoitotyössä systemaattisesti kuultu, haistettu tai toteutettu ei ole tuottanut vastaavia tuntemuksia ja etomista, kylmiä väreitä tai silmien kirvelyä. Kaikki on kestetty ja kaikesta on selvitty.

Vaikka näihin itseäni puistattaviin hoitotyön toimenpiteisiin ja asioihin ei totukaan, niihin ja niiden kanssa työskentelyyn voi sopeutua. Kun ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä, hallita ja selvitä.

Välillä mietin, olisiko minusta enää ihan kylmiltään hoitotyön kentille. Olen huomannut nimittäin, että mitä pidempi aika hoitotyössä toimimisesta kuluu, sitä enemmän alkaa etoa – Tohtori Paiseet, hengenvaarallisesti lihavat ja jättimäisten ihomatojen koukkimiset korvasta saavat aikaan vatsan vellomista, kylmiä väreitä ja pahimmassa tapauksessa jopa yökkäyksen. Ihan kotisohvalla.

Mitkä ovat sinun hoitotyön akilleen kantapääsi?

Tarttumapinnoilla

Minna

Blogin tekstin tarjoaa Skhole

Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.

Kokeile Skholea kaksi viikkoa ilmaiseksi!