Viimeiset päivät ovat keikkasairaanhoitajana käsillä
On aina mukava aloittaa hoitotyö osastolla, mutta on myös kiva lähteä muihin töihin, mietin painaessani sairaalan ulko-oven takanani kiinni. Lähdin tänä keväänä kliiniseen työhön sairaanhoitajaksi vauhdilla. Tilanteessa, jossa Uusimaa oli koronaviruksen leviämisen vuoksi suljettu.
Tunteet olivat silloin edelleen vuoristoradassa omaehtoisen koronakaranteenin jälkeen. Ensimmäiseen työvuoroon lähteminen mietitytti aiempia vuosia enemmän.
Millaisia erityisjärjestelyjä COVID-19 pandemia on tuonut sairaanhoitajan työnkuvaan mukanaan?
Miten historiallinen tilanne vaikuttaisi osaston työilmapiiriin?
Miten potilaat ja omaiset reagoisivat vierailukieltoon ja muihin rajoituksiin hoidossa?
Nopeita muutoksia ja väsymystä ilmassa
Aluksi olin yhden tiedon varassa. Suomessa ja maailmalla jylläsi tuntematon ja potentiaalisesti tappava virus. Sitä tunnetta on vaikea sanoittaa, kun lähtee turvallisista etätöistä osastolle, jossa hoidetaan koronavirusepäiltyjä potilaita. Mutta katsoin, ettei sairaanhoitajalla ole poikkeustilassa eettisesti muuta mahdollisuutta.
Hoitotyötä tehtiin kevät ja kesä jatkuvasti päivittyvillä ohjeilla. Ne vaihtuivat virustiedon lisääntyessä ja hallituksen päättäessä uusista varotoimista. Meistä hoitajista kukaan ei ollut ollut tällaisessa tilanteessa aiemmin.
Meitä sijaisia oli jo ehditty hartaasti odottaa osastolla. Sijaisena kun olen se sairaanhoitaja, jonka tulo osastolle varmistaa vakituisten hoitajien pääsyn ansaituille kesälomille. Koronakevään jälkeen hoitajien kesälomat tulivat todella tarpeen. Väsymys oli työpaikan ilmapiirissä käsin kosketeltavaa. Harvoin muistetaan, että mitä paremmin hoitajat voivat, sen paremmin voivat ja saavat apua myös potilaat.
Koronakesän jäljiltä osastolla ei palata rutiineihin
Tämä kesä on ollut poikkeuksellinen myös siksi, että hoitotyö on seurannut töistä kotiin kuin takiainen. Koronaviruksesta on jatkuvasti uutisoitu kaikissa medioissa, somessa ja blogeissa. Kotona on mietitty turvallisia järjestelyjä, joilla läheiset ihmiset suojataan sairaalassa työskentelevältä perheenjäseneltä. On tullut mietittyä omaa uravalintaa. Pohdittua, miten tämänkin pandemian hoitaminen ilman lisäkorvausta ikään kuin itsestään selvyytenä kuuluu sairaanhoitajan normaaliin työnkuvaan.
Tänä vuonna osastolla ei palata täysin tuttuihin rutiineihin. Valmiustila vastata koronatilanteen muutoksiin on edelleen päällä. Suitsista on jonkin verran höllennetty, mutta virusta on kunnioitettava. Se on leviämisessään salakavala, rypäsmäinen ja tarttuu edelleen helposti.
Rinta rottingilla – meistä kaikista
Tästä kesästä jään kaipaamaan yhteishenkeä. Työkavereita, jotka perehdyttivät, joustivat ja auttoivat kiperissä tilanteissa. Potilaita ja omaisia, jotka ymmärsivät, että nyt on tosi kyseessä. Esimiehiä, jotka pitivät hoitajien puolta, kun väsymys ja pelot meinasivat vallata mielen.
Olen aina ollut ylpeä hoitajakollegoistani ja osastojen työryhmistä. Tänä vuonna olen ollut erityisen ylpeä meistä kaikista. Sairaanhoitajan työ on saanut aivan uudenlaisen yhteiskunnallisen merkityksen koronapandemian kynsissä.
Hoitajia tarvitaan aina – hoitotyöt toistaiseksi ohi
Vihdoin viimeisellekin suomalaiselle on käynyt selväksi yksi asia. Hoitajat eivät ole terveysalan suurimpana ammattilaisryhmänä vain menoerä kunnan budjetissa. Olemme kansanterveyden ja -talouden kannalta merkittävä työntekijäryhmä. Hoitajat ovat töissä ihmisen syntyessä ja kuollessa, arjessa, poikkeustiloissa ja ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä.
Tällä hetkellä koronavirustilanne on Suomessa varsin rauhallinen ja hoitajat pitäneet lomansa. Silloin keikkalaisen on aika luovuttaa työpaikan avaimet ja astua hoitajien kansliasta takavasemmalle. Viimeiset päivät ovat kesän keikkasairaanhoitajana käsillä, kun sairaalan pihapuut vaihtavat värinsä ruskaan ja pukukoppi on tyhjennetty.
Lue myös: Mikä auttaa jaksamaan hoitotyössä? – Hyödynnä kokeneen sairaanhoitajan 5 neuvoa!
Jan Holmberg on terveysalan monitoimimies. Hän toimii kouluttajana, tietokirjailijana ja on koulutukseltaan sairaanhoitaja (ylempi AMK) ja ammatillinen opettaja. Janilta sujuu somemanagerointi, oppimateriaalien tekeminen ja bloggaaminen yhtä hyvin kuin kansainvälisissä hankkeissa luoviminen. Hän on koukuttava kirjoittaja, jonka mottoja ovat rohkeus, kehittäminen ja tulevaisuuteen katsominen. Vapaa-ajalla hän lukee, kuuntelee ja pyrkii keskittymään tärkeisiin hetkiin ja ihmisiin elämässään.