Voiko herkkyydestä olla haittaa?

Voiko herkkyydestä olla haittaa?

Tällä kertaa kirjoitan ajatuksiani herkkyydestä, joka on myös itselleni ominainen luonteenpiirre. Herkkyys on parhaimmillaan voimavara, jota voi hyödyntää päivittäisessä arjessa. Pahimmillaan se voi olla suuri taakka. Tänään tahtoisinkin pohtia herkkyyttä erityisesti hoitotyön näkökulmasta: onko kyseessä hyöty vai haitta?

herkkyys

Voiko tunteet horjuttaa?

Herkkyys ilmenee usein tunteikkuutena sekä taipumuksena nähdä yhteyksiä asioiden, tunteiden ja ihmisten välillä. Omalla kohdallani se tarkoittaa sitä, että pyrin usein aistimaan muiden ihmisten tunnetiloja ja lähes automaattisesti myös sopeutumaan niihin. Hilpeän henkilön kohdatessani iloisuus tarttuu minuunkin, huolimatta siitä millä raajalla olen itse kyseiseen päivään herännyt. Minun on myös mahdotonta murjottaa, jos vieressäni on hymyilevä ihminen. Herkkyys ilmenee kohdallani myös siten, että minua koskettaa suuresti nähdä toinen ihminen aitoine ja suurine tunteineen. Kyllä vain, minä olen siis juuri se tyyppi, joka liikuttuu kyyneliin katsellessaan televisiosta kuinka joku voittaa kilpailun tai synnyttää.

Kuinka vahvasti tunteva siis pärjää hoitotyön parissa, jossa kohtaa vähemmän voittajia ja ollaan usein kipeiden asioiden äärellä? Muistan kirkkaasti kuinka kauan sitten eräässä harjoittelussa ollessani kohtasin potilaan, jonka elämäntilanteen lohduttomuus ja epäoikeudenmukaisuus tuntui fyysisesti palana kurkussani ja puristavana kourana vatsassani. Mainittuani asiasta ohjaajalleni hän kysyi minulta, että olenko kokenut herkistymisen vaikuttavan toimintakykyyni potilastilanteissa esimerkiksi siten, että oman reaktioni vuoksi toimisin tai jättäisin toimimatta tietyllä tavalla. Hyvä kysymys, jota jokaisen hoitoalalla työskentelevän kannattaisi edes silloin tällöin pohtia.

Herkkyys - hyöty vai haitta?

Yllättävää kyllä, en ole kokenut omien tunteideni vaikuttaneen haitallisesti tekemääni työhön. Koen, että omista tunteistani huolimatta pystyn tavoittamaan potilaan tai asiakkaan tarpeen ja toimimaan sen mukaan rauhallisesti ja ammattimaisesti. Tarkoituksenani ei ole kuitenkaan koskaan olla etäinen tai kolkko, sillä aidot vuorovaikutustilanteet potilaiden ja asiakkaiden kanssa ovat mielestäni koko hoitotyön suola – niin hyvässä kuin pahassakin.

Hoitotyössä herkkyyttä on helppo hyödyntää, sillä toisen asemaan asettuminen ja sen näyttäminen saattaa tuoda suurta lohtua sitä tarvitsevalle. Vaikeissa tilanteissa mieleeni muistuu äidiltäni saamani oppi siitä, että ihmiselle on tarkoituksella luotu kaksi korvaa, jotka kuuntelevat sekä vain yksi suu, joka puhuu. Hoitotyötä tehdessäni pyrin siis kuuntelemaan, tukemaan ja hoitamaan parhaan osaamiseni mukaan, mutta kotiin lähtiessä pyrin aina nollaamaan kovalevyni. Välillä se on vaikeampaa, välillä helpompaa.

Mikäli työpäivän päättyessä ajatukset hakeutuvat yhä työasioihin, saattaa herkkyys muodostua jopa taakaksi. Minulla itselläni oli erityisesti opintojen alussa taipumusta pohtia työpäivän aikana kohtaamiani ihmisiä vähintään kotimatkan ajan, jonka vuoksi kotiin saapui usein hyvin uupunut ihminen. Olen joskus tehnyt myös sen virheen, että lohduttoman kohtalon omaavan potilaan kohdatessani olen kuvitellut läheisimpiäni hänen tilalleen. Mitä tekisin, jos tuossa olisikin minun veljeni tai avopuolisoni? Tarpeettoman hajottavia ajatuksia, joista ei ole mitään hyötyä. Hoitotyön parissa liikuttavia ja surullisia tilanteita tulee vastaan aivan varmasti jatkossakin, mutta eihän kukaan jaksaisi tässä työssä, jos se seuraisi aina kotiin. Mielestäni jokaisen hoitoalalla työskentelevän on oleellista ymmärtää, kuinka tärkeää on pyrkiä tietoisesti suojelemaan itseään, ettei jatkossakaan menetä yöuniaan työvuoron aikana kohtaamiensa tilanteiden vuoksi. Siihen saattaa auttaa se, että pyrkii tietoisesti jättämään vaikeat tilanteet työpaikalle sekä ottamaan mukaansa ainoastaan ilon ja onnistumisen kokemukset.

Työelämässä tulee varmasti vastaan vaikeita paikkoja, jolloin ne täytyy vain kohdata ja käsitellä itselleen sopivalla tavalla. Oman jaksamisen kannalta on kuitenkin tärkeää päästä eteenpäin tilanteesta kuin tilanteesta. Erityisesti silloin, jos itsellä on luonteenomaista taipumusta ottaa muiden murheita kantaakseen. Tunteet ovat osa inhimillisyyttä, mutta niiden tunnistaminen, hallitseminen ja käsitteleminen on ammatillisuutta.

Oletko sinä joutunut tilanteeseen, jossa työasiat ovat jääneet vaivaamaan työajan ulkopuolellakin? Mitkä keinot ovat silloin auttaneet? Olisi myös kiinnostavaa kuulla, että oletteko te opiskelijakollegat saaneet opintojenne kautta neuvoja omien tunteidenne käsittelyyn?

Aurinkoisia syyspäiviä!