Yksin vai yhdessä – ryhmätyöskentelyllä parempaan lopputulokseen?

Yksin vai yhdessä – ryhmätyöskentelyllä parempaan lopputulokseen?

Kuluneiden opiskeluvuosien aikana olen osallistunut ryhmätyöskentelyyn niin paljon, etteivät omat laskutaitoni mitenkään riitä. Karkeasti arvioisin, että yhteensä hieman vajaa puolet ammattikorkeakoulun kurssien aikaisista tehtävistä tehdään tavalla tai toisella ryhmässä. Mielestäni tämä on aika paljon.

Ryhmätöiden ajatellaan tehostavan kokonaisvaltaista oppimista, sillä tehtävän kokoaminen vaatii ryhmän jäsenten välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötaitoja. Vuorovaikutus taas kehittää sosiaalisia taitoja, jotka ovat kullan arvoisia nykyään alalla kuin alalla. Ryhmän on myös ajateltu voivan saavuttaa huomattavasti enemmän kuin mitä yksittäiset opiskelijat erikseen voisivat saavuttaa, sillä yksilöiden välisessä vuorovaikutuksessa jaetaan enemmän tietoa ja ajatuksia. Ryhmätyöskentelystä ja muista kiinnostavista oppimiskokemuksista on aiemmin kirjoittanut sairaanhoitaja ja nykyinen apulaisosastonhoitaja Meri, jolla on myös kokemusta ryhmätöiden tekemisestä YAMK-opintojensa ajalta.

Ryhmätyöskentelyllä yritetään saada opiskelijat siis keskustelemaan ja jakamaan näkökulmia keskenään, jolloin oppimista tapahtuu jopa vaivihkaa. Yleisesti taidetaan ajatella, että ryhmätyöskentelyssä ei synny ainoastaan pelkkä tuotos tai tehtävä, vaan lisäksi ryhmätyöt vahvistavat opiskelijoiden välistä yhteenkuuluvuutta sekä syventävät yksittäisten opiskelijoiden ajatusmaailmaa. Mutta onko asia todellisuudessa aina näin?

photo-1525857222756-37cdb4e87e36-1

Kuva: Unsplash

Yksilöt osana ryhmää

Ryhmä koostuu useasta eri yksilöstä, ja yksilöiden välillä on tunnetusti hyvinkin paljon eroja. Erilaisten työskentelytapojen näkökulmasta ajateltuna opiskelijat voidaan heti jaotella useaan eri ryhmään: heihin, jotka alkavat työstämään omaa osaansa heti tehtävänannon saatuaan ja heihin, jotka palauttavat oman osuutensa kolme minuuttia ennen deadlinea – tai vaihtoehtoisesti kolme tuntia sen päättymisen jälkeen.

Joku opiskelija on tarkka siitä millaista lähdemateriaalia tehtävässä käytetään. Samaan aikaan joku toivoo, että kukaan ei huomaa, että Wikipediaa on taas tullut käytettyä. Yksi tahtoo arvosanaksi vitosen, toinen tahtoo vain päästä läpi. Joku saa kirjoitusinspiraation yön pikkutunneilla, toinen taas on parhaimmillaan aamuvarhaisella. Yksi lähtee heti aktiivisesti johtamaan hommaa ja sitten on se yksi, joka ei koskaan vastaa ryhmän yhteydenottoihin.

Eri työskentelytavat tuovat siis haasteensa ryhmätyöskentelyyn - puhumattakaan sitten persoonallisuuseroista, jotka saattavat aiheuttaa ristiriitaa ja törmäilyjä määrätietoisten ja hiljaisten sekä työmyyrien ja vapaamatkustajien välille. Ympyrän sulkeutuessa päästään takaisin siihen, miksi ryhmätöitä ylipäänsä tehdään – jotta erilaiset yksilöt oppisivat tekemään yhteistyötä ensin opintojen aikana, sitten työelämässä.

Ryhmätyöskentelyn edut ja haitat

Omasta mielestäni ryhmätyöskentelylle on aikansa ja paikkansa. Mielestäni ryhmäntyöskentelyn vahvuus korostuu tietynlaista luovuutta vaativissa tehtävissä, eli niissä, joissa tehtävänä on tuottaa jotain uutta, kuten kehittämistyö. Ryhmässä toimiminen on sopivaa myös silloin, kun tarkoitus on reflektoida omia kokemuksia ja ajatuksia liittyen johonkin tiettyyn aihealueeseen tai löytää ratkaisu jonkinlaiseen ongelmanratkaisutaitoa vaativaan tilanteeseen. Samanhenkisten opiskelijoiden kanssa yhteen lyöttäytyminen on parhaimmillaan hauska ja opettavainen kokemus, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että ryhmätehtävän jakaminen ja sen jälkeen kokoaminen vaatii järjestelyä ja aikaa.

Ajattelen, että ryhmätyöskentelyn kannalta kaikkein vähiten sopivaa on vaativan ja näyttöön perustuvan kirjallisen tehtävän tekeminen. Kattavaa ja laajamittaista tehtävää ei välttämättä ole järkevää jakaa ryhmän jäsenten välille eri aihealueittain, sillä yksittäisten opiskelijoiden tuottamat kirjalliset osuudet toisiinsa yhdistettynä muodostavat vain äärimmäisen harvoin yhtenäisen ja soljuvan kokonaisuuden.

Vaihtoehtoisesti voidaan kasata ryhmän jäsenet – joita on yleensä 3-5 kappaletta – samaan paikkaan tehtävän tekemistä varten. Tämä taas voi olla iso logistinen ja ajallinen haaste. Ammattikorkeakouluopiskelijat ovat elämässään usein siinä pisteessä, että opiskeluvelvollisuuksien lisäksi arkea värittävät perhe-elämä, kotityöt, harrastukset ja opintojen ohella tehtävät työt. Sellaista palettia pyörittäessä on vaikeaa lohkaista arjestaan parhaimmillaan – tai pahimmillaan – useita kertoja viikossa se aika, joka kuluu opiskelijatovereiden tapaamiseen ryhmätyön eteenpäin viemiseksi.

Ryhmätyöskentely vastauksena resurssipulaan?

Henkilökohtaisesti en jaksa uskoa, että kaikki vastaan tulleet ryhmätyöt on annettu tehtäväksi puhtaasti vain sen takia, että voitaisiin syventää opiskelijoiden oppimista sekä kehittää tiimityöskentelytaitoja. Haluaisi ainakin uskoa, että kaikki korkeakouluopiskelijat ovat oppineet tiimityöskentelytaidot jo perus- ja toisen asteen koulutuksessa ollessaan.

Todennäköisesti yksi merkittävä osasyy runsaaseen ryhmätöiden määrään on opettajille suodut vähäiset resurssit, joiden puitteissa on toisinaan helpompaa tarkistaa viisi ryhmätyötä niiden kolmenkymmenen yksilötehtävän sijaan. Tämän vuoksi myös alemmassa ammattikorkeakoulututkinnossa opinnäytetyöt tehdään pääosin 2-3 hengen ryhmissä – resursseja yksittäisen opiskelijan opinnäytetyön ohjaamiseen ei yksinkertaisesti ole.

Tiedän, että syy ei ole opettajissa, sillä nämä asiat ovat seurausta ylemmällä tasolla tehdyistä päätöksistä. Ammattikorkeakoulujen rahoituksesta alettiin tehdä mittavia, useiden miljoonien eurojen leikkauksia jo useita vuosia sitten. Noiden leikkausten pakottamana myös lähiopetuksen määrä on vähentynyt, enkä olisi yllättynyt, mikäli myös ryhmätöiden määrä olisi kasvanut.

Olen kuullut monesti puhuttavan siitä, että itsenäinen työskentely ei sovi kaikille. Sen sijaan harvemmin puhutaan heistä, jotka kokevat nimenomaan itsenäisen työskentelyn kaikkein tehokkaimmaksi oppimisen muodoksi. En sano, että ryhmätyöskentelyn määrä tulisi viedä minimiin. Lähinnä ajattelen, että on tärkeää, että yksilötehtävät säilyvät merkittävänä osana korkeakouluopetusta. Yksilötehtävät mittaavat oikeudenmukaisesti ja selkeästi yksittäisen opiskelijan taitoja ja motivaatiota. Uskon tämän olevan merkittävä tietotaitoa kartuttava tekijä, jonka avulla työelämään siirtyy ammattitaitoisempia työntekijöitä.

Mitä mieltä sinä olet ryhmätyöskentelystä?

Innostavaa marraskuun alkua!

Emmi